Kölle Alaaf!

Reinin varrella pääasiassa Kölnissä, Düsseldorfissa ja Mainzissa vietettävät karnevaalit ovat vuosisatojen perinne, joka on alunperin katolisen kirkon paastonaikaan laskeutumiseen liittyvä juhla. Nykyään juhla on enemmänkin ajankohtaisiin asioihin liittyviä poliittisia kannanottoja, juhlintaa, laulua, perinteiden jatkamista ja Kölschin eli kölniläisen oluen juomista. Kölnissä näkyy eritoten paljon sotilaspukujen sukuisia perinnepukuja, koska Köln menetti vapaakaupungin asemansa ranskalaisella kaudella ja oli liitettynä Napoleonin valtakuntaan. Vuonna 1815 Wienin kongressissa Kölnistä tuli osa Preussin kuningaskuntaa, ja kaupugin sotilaat juhlivat karnevaalissa myös vapautta ranskan miehityksestä. 

Karnevaalikausi alkaa 11.11. klo 11:11, mutta suurin karnevaalihuipentuma on juuri ennen tuhkakeskiviikkoa, josta alkaa 40 päivän paastonaika. Rosenmontag eli ruusumaanantai on päivä ennen laskiaistiistaita, ja silloin on suurimmat kulkueet. Tätä edeltävä torstai on Altweiber, ja etenkin Kölniläisessä perinteessä se on ollut naisille päivä, jolloin saa tehdä "mitä vaan". Vielä muutama vuosikymmen takaperin tämä päivä sisälsi juhlijoiden kesken viatonta hassuttelua, poskisuukkoja ja esimerkiksi miesten kravaatin leikkaamista, nykyään valitettavasti juhlinta on monin paikoin samankaltaista kuin missä tahansa örvellyspaardissa. Monessa osassa kaupunkia kuitenkin vaalitaan myös vielä vanhaa, viatonta leikkimielisyyteen pohjaavaa perinnettä. Juhlaviikko on siis enimmäkseen hauskanpitoa, perinteiden ylläpitämistä ja vapaata aikaa. Karnevaalit ovatkin varmasti monelle työssäkäyvälle kiireiselle bisnesmiehelle tauko arjessa, ja juhla tuo kaikki ihmiset sosiaaliseen taustaan katsomatta samalle viivalle.

Ruusumaanantaina eli 3.3. kävin Anna-Maarin kanssa katsomassa Rudolfplatzilla keskustassa karnevaalikulkuetta. Laittauduin jopa niin paljon, että vaivauduin laittamaan ruusuja hiuksiini, kuten kuvasta näkyy.

Rosenmontag - minä ja ruusut.

Ihmisiä oli valtavasti, ja hämmästyin täysin sitä, miten mielettömän määrän karkkia, kyniä, pehmoleluja, kukkia ja mitä tahansa, heitettiin kulkuetta seuraaville ihmisille. Myös se, että kaikki olivat jollakin tavalla pukeutuneet ja toinen toistaan kekseliäämpiä asukokonaisuuksia tuli vastaan. Kulkueessa huudetaan "Kölle Alaaf", joka on Kölnin murretta ja on iloinen yleistervehdys. Varsinkin lapset menivät ihan sekaisin karkeista, ja moni pikkuinen saattoi kerätä monta muovikassillista sen 4-5 tunnin aikana, jonka kulkue kesti. Karnevaaliyhdistykset ovat ihmisporukoita, jotka yhteisestä ideasta perustavat oman juhlayhdistyksen. On urheilujoukkueita, ammattiyhdistyksiä, perinteisiä perheyhdistyksiä, kylä/kaupunginosa, naisyhdistyksiä, soittokuntia… mitä tahansa. Yhdistykset saattavat miettiä vuoden päivät jo seuraavan karnevaalin teemaa, pukuja ja kulkueen kuljetuskaluston koristelua. En edes uskalla ajatella, miten paljon rahaa tähän tapahtumaan käytetään. Kaupunkilaiset myös ostavat kalliita lippuja aitioihin, joista pääsee istualleen katsomaan kulkuetta. Muu kansa seisoo kadun vieressä ja juhlii mukana. Koska video kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa, käy vilkaisemassa, niin saat aavistuksen siitä, mitä tämä touhu on. Sitä ei ymmärrä, vaikka on itse ollut paikan päällä kokemassa. Ymmärtääkseen perinteen pitää kasvaa siihen lapsesta asti, kuten moni saksan-suomalainen on sanonut. https://www.youtube.com/watch?v=OGyJGzWVfHQ

Laskiaistiistaina meillä oli vihdoin meidän oma kulkueemme! Kölnin suomalainen seurakunta ja Sülzin-Klettenbergin kaupunginosan katolinen ja evankelinen kirkko olivat hankkineet meistä muutamalle paikat kaupunginosan omassa kulkueessa. Tiistain kulkueet ovat keskustan ulkopuolella, ja jokaisella kaupunginosalla on oma kulkueensa, ja monesti nämä ovat alkoholittomia ja lapsiystävällisiä tapahtumia, kuten tämä kulkue. (Huom. Kölschiä eli paikallista olutta nautitaan aina ja kaikkialla, mutta saksalainen alkoholikulttuuri on pääosin sivistynyttä ja ei-humalahakuista, toisin kuin suomalainen). Kulkueeseen ei pääse yksityishenkilönä, vaan pitää olla jonkinlainen yhdistyssuhde kyseiseen kaupunginosaan. Minun ihmeekseni ja onnekseni pääsin mukaan tähän omalla kohdallani kenties once-in-a-lifetime tilaisuuteen, joka ei ihan ilmaista lystiä ollut, mutta sanoisinko, että joka pennin arvoinen elämys. Tästä myös lyhyt videopätkä meidän enkelikulkueesta. https://www.youtube.com/watch?v=PLUMzHOsT5c

Siellä me kuljettiin iltapäivällä pari-kolme tuntia, heiteltiin karkkia ja huudettiin Alaaf vaan kaikille! Että, mikä ilo oli nähdä hymy ihmisen kasvoilla, kun tavoitti takarivistä jonkun papparaisen katseen, tervehti ja viskaisi henkilökohtaisesti karkin! Sen sijaan, että olisin kipannut kaikki heiteltäväni pikkuisille, jotka joka tapauksessa saivat karkkeja, etsin takarivin ihmisiä ja karkkien mukana iloisia kohtaamisia, hymyjä. :)

Parempilaatuiset kuvat on ottanut Raimund. Julkaistu kuvaajan luvalla.

Meidän suomienkelit lähdössä kulkueeseen.

Ilmapalloja!

Katolisen kirkon enkeleitä ja soittokuntaa. 

Nää oli niin siistejä!!! Pieni panostus asuun.

Eikä nämäkään yhtään huonoja olleet.

Joulupukkeja.

Siinä meidän posse lähdössä, katse kohti tulevaisuutta.

Monella oli huoltokärryinä lastenrattaat.

Yhteisenä teemana tänä vuonna oli siis kurkistus tulevaisuuteen.

Ihmiset seuraili ikkunasta ja niillekin heitettiin karkkia! 

Mun favorite!

Tulevaisuuden viherpölleröt?

Ihmiset panostaa ihan käsittämättömän paljon asuihinsa, kuten myös tässä kulkueessa. Päästiin myös paikallislehteen - suomalaiset kulkueessa! Kulkueen jälkeen meillä oli laskiaisjuhla Berriksellä: hernekeittoa, laskiaispullaa, Karnevaalibiisejä ja Kölniläiseen tapaan tarjolla oli myös Kölschiä. Hyvä combo suomesta ja saksasta. Väsynyt enkeli läksi kotiin ajoissa valmistautumaan Hannoverin reissuun.

End of virallinen karnevaaliesittely. 

Keskiviikkona siis junailin Hannoveriin viettämään henkilökohtaista rakkauslomaa itseni kanssa: Vivid Voices ja Vocal Line, kaks ihan kipeän huikean mieletöntä a cappella yhtyettä/kuoroa. Rakastan a cappellamusaa, varsinkin kevyttä. Ystäväni Louisa laulaa Vivid Voicesissa, joka on Hannoverin musakorkeakoulun jazzkuoro, ja ihan superhyvä sellainen! Tässä esimerkkipätkä Jamiroquain tulkinnasta: http://www.youtube.com/watch?v=EwDBimxovmA

Vocal Line taas on tanskalainen pitkän linjan uranuurtaja a cappellan parissa, varmasti tunnetumpi tapaus. Voihan rakkauspakkaus, olin vaan niin ällöttävän onnellinen ja ihan pähkinänä siellä Markuskirchen penkissä parinsadan muun ihmisen joukossa. Ehkä vähän myös kyynelehdin, kun tuli biisi "Don't you worry child, see Heaven's got a plan for you".

Torstaina olikin sitten paluu arkeen oman kuoron kanssa, sunnuntaina on eka esiintyminen messussa. :) Kuorossa aika menee aina kuin siivillä, enkä käsitä, että se on työtä. En valita! Oon myös vähän ihastunut perus virsiin. Niistä voi uudelleen sovittamalla tehdä vaikka mitä. Virsikirjan lisälehdiltä (heh heh!) löytyy ihan törkeen hyviä matskuja kaikkiin rukoushetkiin ja sen semmosiin. Jep. Terkuin pop-jazz-folk-singer-songwriter-kanttori.

Välipala: vitsi mitä tyyppejä!! (Nää on pääsiäiskoristeita, hömppäkaupasta, oli pakko ikuistaa)

Semmonen höyrypää-meininki on tän viikon jäljiltä, että eilen vaan pyörin kaupungilla ja ihmettelin ihmisvilinää. Ja ahdistuin kaikista kerjäläisistä ja tekis mieli antaa jokaiselle joku omena ja vähän rahaa, mutta en voi, kun niistä suurin osa on osallisena järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ja rahat menis ihan kankkulan kaivoon. Vaikka kyllä mää pysähdyin parin tyypin kohdalle ja koitin kysellä, että miks ne istuu täällä. En halua uskoa, että kaikki olis jotain rikollisliigaa. Mutta niin ne vaan istu siellä koiransa kanssa keskellä katua, eikä osannu sen kummemmin saksaa tai englantiakaan. Aika suuri kontrasti, kun on merkkivaateliikkeitä, ihmiset vaan ostaa ja ostaa ja kulkee ja kuluttaa, ja sitten toiset vaan kerjää. Mutta se on elämää. Tuntuu niin pahalta. Lisäksi me lauletaan kuorossa "Hän ohitse ei kulje" -biisiä... helpompaa olis vaan olla kylmä ja välittämättä. On välillä pieni rasite olla tämmönen herkkis.

Täällä, kun aluksi oli ihan pihalla kaikesta ja luuli, ettei löydä kämppää - se on täällä oikeastikin ongelma, opiskelijoita on tuplasti sen, mitä asuntoja, koska täällä lukiosysteemi muuttui niin, että viime tai edellisenä vuonna valmistui tuplamäärä abeja, kun yks vuosikurssi kävi yhden vuoden lisää, ja kaikkien pitää saada opiskelupaikka. Voi olla, että huijaan, mutta opiskelijoita on tyyliin 90 000 ja kämppiä 40 000 tai jotain... Jep. Mulla kävi siis ihan älytön mäihä. Nyt muutenkin huomaa, että vaikka mulla ei paljoa henkilökohtaista tavaraa olekaan, niin eihän sitä hirveesti kyllä tarttekkaan. Yllättävän pienellä sitä pärjää. Kaikki muu onkin sitten kivoja lisämausteita. Niinpä tästä kaikesta syntyi biisi ja video. Ne, joita biisi ei varsinaisesti kiinnosta, niin videolla perjantaista kaupunkimaisemaa Kölnin keskustasta ja hyvä perspektiivi siitä, miten valtava tuomiokirkko eli Dom on. Rantakuvat on vanhan kaupunkin huudeilta Reinin rannalta, ja keskivaiheilla näkyy pätkä alkuperäistä Rooman valtakunnan aikaista katua :)

Onnellinen kuplaelämä (Säv. & san. Annika Yli-Urpo): https://www.youtube.com/watch?v=AfOBxDcA2uQ

Kuka estää esim. järkkäämästä hyväntekeväisyyskonserttia tai pistää pari pennosta katastrofityöhön? En voi edelleenkään pelastaa koko maailmaa, mutta pienistä hyvistä teoista voi syntyä jotakin suurta.

Aurinkoinen lauantaisää innosti fillaroimaan Berrikselle skypettelemään ja touhuamaan. Sain onneksi myös kypärän lainaan, koska täällä puikkelehditaan pyörällä autojen seassa. On muuten ihan kevät, mantelipuut kukkii, linnut laulaa ja ihmiset hymyilee.

Tulipas rönsyilevä teksti. Ja ei sillä, ei täällä kaikki ole ruusuilla tanssimista. Joka paikassa elämä on oikeastaan sitä ihan samaa, pitää vaan välillä katsoa itseään ulkopuolisen silmin, niin näkee, mikä kaikki on hyvin. Enkä enää jaksa valittaa turhasta. Olen tehnyt sitä jo niin pitkään, että saa riittää sen osalta. Siksipä, kun löysin netistä pari hyvää lausetta / elämänohjetta, haluan jakaa ne muillekin. Be blessed you all <3

1. Some people will only love you as long as you fit in their box. Don't be afraid to disappoint them.

Check.

2. Close some doors. Not because of pride, incapacity or arrogance, but simply because they no longer lead somewhere.

Check.

3. Be what you want to be, not what others want to see.

Yep. Getting there.

4.  Life is all about finding people who are your kind of crazy. I love people I can be weird with.

Couldn't say it better.

5. When nothing is sure, everything is possible.

Well, that's how I learned to live.

Lennä, tyttö, lennä

Täällä on karnevaali. http://www.koelnerkarneval.de/ Se on jotain ihan uskomatonta. Se kestää kuusi päivää, alkoi torstaina, päättyy tiistaina. Vähän ku yhdistäis vapun + penkkarit + naamiaisbileet + appron + yökerhon + haalaribileet + pikkujoulun + sitsit + miljoona ihmistä + naamiaisasut + paardit. Okei, mulla on ekoista päivistä snadisti väärä kuva, sillä eksyin sinne alueelle, jossa on meno mitä railakkain...

No, Tuulia tuli siis noukkimaan mut torstai-iltapäivällä ja varoitti etukäteen, että camaan, keksipäs jotain naamiasiasua, kaikilla on jotain. Siis mää en tajunnut, että ihmiset O I K E E S T I laittautuu. Päätin sitten niillä vermeillä ja meikeillä, jota multa löytyi  (= ei löytynyt) valmistautumatta olla jonkinnäköinen nukke. En ollut sitten kuitenkaan mitään verrattuna muiden maskeihin ja asuihin... Ensinnäkin, koska olin niin shokissa ihmispaljoudesta ja niiden oikeesti panostetuista naamiaisasuista, ja toisekseen koska satoi, en tajunnut taaskaan (tai kehannut) ottaa kuvia. Oon ehkä vieläkin vähän shokissa, vaikka tää shokeeraus tapahtui torstaina. Mummo... Otan kuvia sitten maanantain paraatista. Se on sellanen alkuperäinen karnevaalijuttu. Ja sitten meiän tiistain siitä kulkueesta. Ne on sellasia hmm, perinteisempiä, sanotaanko viattomampia tilaisuuksia. Kerron sitten lisää seuraavassa postauksessa näistä kulkueista ja Kölnin karnevaaliperinteestä. Kuvasta näkyy, että hyvä yritykseni kiireessä näyttää nukelta oli ainakin riittävän överi. Kotona sateen jälkeen peilistä katsoi aikamoinen harakka. Jes.

Karnevaalitorstain nukke-maski. Pelkään itsekin. On btw aidot ruusut.

Ai niin, käytiin Anna-Maarin kanssa työpalsulla sellasessa hirveen suloisessa kahvilassa! Että, rakastan näitä kahviloita, mitä täällä on. Ei mitään ketjuja vaan toinen toistaan söpömpiä. Oli kovin tutun näkönen kahvimylly siellä hyllyllä.

Kahvilan somistuksia. Määkin haluan nää!

Höhöö. Mummola keskellä kaupunkia.

Tähän väliin on ihan pakko lisätä pari mainiota kuvaa kadunnimistä: Bach, Beethoven ja Schubert! Parasta!! Ne on tossa mun huudeilla, bongasin ne tänään. 

Bach, Beethoven ja Schubert pääsivät kadun nimiin. Miten ois yks Über-Urbanus?

Leppoisa viikonloppu on ollut tosi tervetullut! Oon ollu ihan iloinen, että ei oo tarvinnut perjantaista synttäri-illallista lukuunottamatta pörrätä karnevaalilla. Oon siis musaillut aika paljon, on selkeesti inspiraatiota nyt. Ja vähän muitakin projekteja, uusia tuulia - aika näyttää, mitä niistä syntyy. Tässä vähän kuvia mun arjesta.

Musacorner! Mun vihreä lainapäiväpeitto ei oo ihan sisustuksellisin. :D

Täällä on tosi edullisia leikkokukkia. 1,99 oli ruusut ja tulppaanit per kimppu. 

Vessan ovessa juliste, jonka sain ilmaseks yhen kirjakaupan tätiltä. Hih. Omana lisäyksenä LISÄÄ ILOA!

Joku omenapuun sukulainen (?), semmonen puska kukkii! Äiti tietää varmaan. Et terkkuja.

Lähdössä lentoon! Ps. löysin Orsay:stä pari kivaa paitaa.  Käy myös työvaatteina.

Tänään päivällä lähdin pööböilemään tuonne ulos, ja siitä syntyikin tollainen video viikko sitten tulleen "Lennä, tyttö, lennä" -biisin ympärille. Koska pyrin pois perfektionismista, päätin antaa ensi-demoilun olla taustalla, kun siinä on niin hauska fiilis. <3 Tällainen laskiassunnuntai mulla on ollut! Ihan mukavaa, tavallista höpönassun elämää. Kun karnevaalista päästään eroon, on arki taas vähän lähempänä. Töttöröö!

Lennä, tyttö, lennä (säv. & san. Annika Yli-Urpo) http://www.youtube.com/watch?v=iNxs1c6Ltws

Hyvästit suorittamiselle

Kerronpa teille kuulumiset. 

Tein puolen vuoden sisään jo toistamiseen erään persoonallisuustestin. Sieltä tuli edelleen sama määritelmä: Luova individualisti. Pakko se kai on hyväksyä. Testin mukaan olen parhaimmillani luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen. Huonoimmillani taas loukkaantuva, oikutteleva ja ylitunteelinen. Oikein naurattaa. On aika vapauttavaa olla vihdoin ihan samaa mieltä testin kanssa. "Mietin usein, miltä tunteeni minusta tuntuvat." Ahahahha! Naulan kantaan!

Siispä sunnuntaina lähdin kitaran kanssa Berrikselle ja pidin biisintekopäivän. Jos minulle on suotu tällainen lahja, niin en laita sitä enää vakan alle, vaan pistetään hyvä kiertämään. Wuhuu! Parasta on, että koskaan ei etukäteen tiedä, millainen kappale milloinkin tulee. Kitaralla olen iloinen, että osaan perus soinnut, joilla voi rämpytellä sellasia rallatuksia, tekstilähtöisiä leirinuotio- ja poppisbiisejä, joista pidän ja joiden kautta saa tunnetta, iloa, valoa, elämää. Ja varmaan joku muukin saa. Pianolla yleensä tulee tehtyä vähän monivivahteisempaa musaa.

Biisintekoverstas!

Niinpä sitten niitä biisejä tuli kourallinen. Ja miten kiitollinen voi olla siitä, että monivaiheisen elämän kautta tulee kyllä kaikennäköisiä veisuja.

Tähän väliin vähän kuvia Kölnistä mun maanantaiselta köpöttelyltä.

Tyypit chillaa.

Mäkin chillaan. Poltin naamani.

Papa ja joutsenet. 

Hirveän yksinäinen penkki. Sympatisoin sitä ja otin kuvan.

Nonni tässä näitä taloja. KATTOKAA MITÄ PARTSEJA!

Tyypit chillaa myös puistossa. Ja niitten piskit.

Ruman betonitalon voi maalata värikkäästi niin siitä tulee ihan passeli!

Ihanaa kun maailma ei oo mustavalkoinen! Siinä on kaikkia ihania vivahteita, harmaitakin, kuten elämässäkin.

Perustin myös YouTube-kanavan, voin lähettää melkein-live terkkuja. Tässä siis kaikille perfektionisteille ja muillekin eilen aamulla tullut biisi. :DDDD siitä tuli hupsu. Voi, tuli ihan sellanen olo, kuin joskus 16-vuotiaana. Sieltä se aito ilo alkaa löytyä!! :) Nauttikaa. Minä ainakin iloitsen!

https://www.youtube.com/watch?v=CBzk_zEYzSM&feature=c4-overview&list=UUxWEGlhfTbwDutOfjHMrnIg

Toinen luovuusinnostus on kehollinen ilmaisu ja improvisointi. Pidän siitä, miten kauniisti voi kehollaan ilmaista itseään. Idea tuli tossa pari tuntia sitten vähän puun takaa, joten farkut ei ehkä oo paras kaveri, mutta idea tulee videolta varmasti selväksi. Tyhjästä voi syntyä vaikka mitä, jos antaa sille siivet! Kannustan myös itseäni: jos ei yritä ja usko itseensä, ei voi myöskään onnistua. Olkaa hyvä. :)

https://www.youtube.com/watch?v=qjSMR6oMu1A&list=UUxWEGlhfTbwDutOfjHMrnIg

Ps. Tilasin tänne seuraavaksi luettavaksi Tuomas Kyrön kirjan Mielensäpahoittaja. Siitä tulee varmasti mainio lukuelämys.

Olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon

On aika paljon soinut tämä Ultra Bran biisi päässä täällä, kun tuomiokirkko eli Dom on joka puolella esillä. Se on Kölnin maamerkki, UNESCO:n perintökohde ja kaupungin ehdottomasti tunnetuin nähtävyys - ja tuo rahaa kaupungille, koska se vetää niin paljon turisteja.

Harvinaisen surkea kuva yhdestä tornista. Mutta googlettamalla löytyy hyviä kuvia siitä kaksitornisesta!

Sain keskiviikkona henkilökohtaisen lyhyen esittelyn Domista, kun eräs kuorolaiseni lupasi esitellä kirkkoa. Kölnin tuomiokirkko on maailman harvoja kirkkoja, jotka eivät kuulu millekään uskonnolliselle taholle, ja tämä kulttuurihistoriallinen kohde onkin tuomiokirkkoyhdistyksen http://zdv.de/de/ omistuksessa, tai oikeastaan kirkko omistaa itse itsensä. Eräs kuorolaiseni työskentelee tässä tukiyhdistyksessä, joka auttaa keräämään varoja ylläpitoon ja korjaukseen. Yhdistys omistaa käytännössä vain kivet ja maat, mutta katolinen kirkko ikään kuin vuokraa kirkon sisätiloja. Kirkossa järjestetään noin seitsemän messua päivässä kaikkien turistikäyntien lisäksi, eli rakennus on melko kovassa käytössä. Koska tuomiokirkon katolinen seurakunta tai hiippakunta tai mikälie on yksi katolisen kirkon suurimpia tai merkittävimpiä, itse paavikin on vieraillut siellä.

Tuomiokirkkoa alettiin rakentaa 1248, mutta se valmistui vasta 1880, kun eräs evankelinen tyyppi päätti perustaa sen tukiyhdistyksen, jolla rahoittaa tornien lopullinen rakentaminen ja kirkon kunnossapito. Kirkko vaurioitui jonkin verran toisen maailmansodan pommituksissa, mutta ihmeen kaupalla pysyi kuitenkin pystyssä. Köln oli muutoin 95-prosenttisesti pommitettu maan tasalle, joten on suorastaan ihme, että tuomiokirkko säilyi lähes kokonaisena. Alun perin kivet ovat olleet samaa vaaleaa sävyä, kuin esimerkiksi Notre Dame, mutta 1800-luvulla höyryjunat, teollistuminen ja ilmansaasteet aiheuttivat kiven tummumisen ja vaurioitumisen. Kiviaines on osittain niin haurasta ja heikkoa, että korjaus on todella hidasta.

Kiviseppiä tauolla työpaikallaan, joka on kirkon yhteydessä.

1970-luvulla korjattiin ajan tyyliin, ja siksi monet patsaat ovat aivan erityylisiä kuin vanhat alkuperäiset. Nykyisten säädösten mukaan pitää hankkia samaa kivilajia, mitä kirkossa on alun perin käytetty. Yliopisto tutkii kivien yhteensopivuutta ja sitä, miten tietyt kivilajit ajan saatossa kuluttavat toisiaan. Ammatti-ihmiset, siis kivisepät, lasinmaalaajat, korjaajat, arkkitehdit, tekevät arvokasta, mutta kärsivällisyyttä vaativaa työtä hiljalleen. Kierroksen aikana tuli puheeksi hyvä sanonta, mikä olennaisesti liittyy myös tuomiokirkon rakentamiseen ja sen hitaaseen aikatauluun: "Jumala loi ajan, kiireestä hän ei puhunut."

70-luvun patsaassa vasemmalla näkyy vähän pelkistetympi muotokieli: pylvään jalustassa auringonkukkia, oikealla alkuperäisiä goottilaistyylisiä, krumeluureja jalustoja. Myös kasvot ja vaatteiden laskokset ovat pelkistetympiä.

Oviaukkojen päällä on huomattava määrä erinäköisiä ihmispatsaita. Ne kuvastavat eri ammatteja ja niiden suojeluspyhimyksiä. Näille patsaille voi ryhtyä kummiksi, ihan yksityishenkilönä tai yhdistyksenä, yrityksenä, ja niiden korjaukseen tarvittavan rahasumman voi lahjoittaa yhdistykselle. Joitakin patsaita on vielä kummitta, ja "omasta" kummipatsaasta saa muistoksi pienoismallin. Sitten voi hymistellä kotonaan ajatukselle, että ikään kuin omistasi palan Kölnin tuomiokirkosta.

Ovien päällä patsaita, joiden kummiksi voi ryhtyä.

Sisällä kirkossa on lasi-ikkunoita, jotka ymmärrettiin ennen sodan syttymistä ottaa alas. Suurin osa ikkunoista on tummuneita, rikkoutuneita tai muuten vain haalistuneita, ja niiden entisöintiä voi myös rahoittaa ostamalla jonkin osa-alueen lasimaalauksista. Monet karnevaaliyhdistykset, rikkaat yksityishenkilöt tai muut tahot saattavat kerätä rahaa ja lahjoittaa summan lasimaalausikkunan korjaukseen. Samalla he saavat oman nimensä ja vaikkapa yhdistyksensä tunnusmerkin yhteen ruutuun. Koska kamerani on niin surkea, lasimaalauksista ei ole hyvää kuvaa.

Kunkin pystysarakkeen korjauksen on lahjoittanut jokin yhdistys, henkilö tai taho. Alimmassa ruudussa tahon tunnusmerkit.

Kirkossa on myös erittäin suosittu pyhiinvaelluskohde, itämaan tietäjien luut ja arkku (random!?). Lisäksi tuomiokirkon lattiassa on vanhimpia ja suurimpia parhaiten säilyneitä mosaiikkitöitä. Yksi hauska yksityiskohta oli, kun sisällä olleita keskiaikaisia soittimia soittavia patsaita oli kunnostettu, musiikkikorkeakoulun opiskelijat olivat mallintaneet soittimet ja vuosi sitten pidettyihin kunnostustyön vihkijäisiin/avajaisiin järjestäneet konsertin keskiaikamusiikista näillä soittimilla.

 

Itämaan tietäjien luiden säilytyspaikka ja sen alla tila, jonka alta kulkiessaan pyhiinvaeltajat voivat pyhittäytyä... Noinkohan sitä sitten tulee pyhäksi ja osalliseksi taivaallisesta kirkkaudesta...?

Keskiajan soittimia soittava patsas ylempänä, joku viulun esi-isä.

Kyllä, voisin sanoa, että kiviäkin ihan oikeasti kiinnostaa!!! Myöhemmin keväällä käyn kiipeämässä kirkon torniin näköalatasanteelle, ja pääsen sellaiselle vähän kattavammalle opaskierrokselle, jossa pääsee myös katolle.

Muutoin olen viettänyt ihan "tavallista" elämää, täällä alkaa pikku hiljaa arki tuntua arjelta ja ensimmäiset kolme viikkoa ovat menneet ihan hirveällä vauhdilla. Kuoro on edelleen ihan huippujuttu, tällä kertaa meillä oli torstaina vain alttoja paikalla, mutta oli itse asiassa oikein paikallaan pitää stemmikset. Maanantaina käyn tutustumassa Düsseldorfin kuoroon ja vetämässä siellä yhdet treenit.

Ihmiset suomiyhteisössä ovat todella ihania, ja olenkin viettänyt suhteellisen paljon aikaa Berriksellä. Tiistaina meillä oli karnevaaleihin liittyvää askartelua, osallistumme yhdessä alueen katolisen ja evankelisen seurakunnan kanssa karnevaalikulkueeseen 4.3. ja karnevaaleista täytyykin sitten kirjoittaa ihan oma postauksensa. Se on juttu, jota ei ymmärrä, ellei sitä koe itse. En siis tiedä vielä yhtään, mitä on luvassa, mutta kuulemma on vähän kuin yhdistäisi teekkarivapun, penkkarit ja akateemiset pöytäjuhlat ja laittaa yhdistelmän potenssiin tuhat. Köln elää karnevaaleistaan, ja se on ihan todella oma kulttuurinsa, jonka sisälle kasvamiseen saattaa mennä useampi vuosi. Me pukeudumme enkeleiksi, ja kuvissa vähän askartelutunnelmia.

Enkelin siipien leikkausosasto.

Valmiit siivet! Jihuu!

Die Finnin sind da - tässä valmistuu kangaskasseja, joihin mahtuu vähän enemmänkin karkkia heitettäväksi.

Nyt vietän vapaata viikonloppua ja ihmettelen sitä, mihin elämä voikaan heittää, jos antaa mahdollisuuden ja uskaltaa hypätä tuntemattomaan! Pusselipus!

Suomihumppaa, vaahtokarkkeja ja sotahistoriaa

Voi reissureima sentään!

Tiistai-illalla hain fillarin saksan-suomalaispariskunnalta kymmenisen kilometriä asuinalueeltani länteen. Königsdorf on kylä, jossa on ollut yli 600 vuotta aktiivista kyläyhteisötoimintaa. Sieltä pyöräilin iltapimeällä pikkusateessa kotiin ja iloitsin pyörästä.

Keskiviikkona aamupäivällä kävin tutustumassa saksalaiseen alakouluun, joka sijaitsee Berriksen lähellä. Täällä koulujärjestelmä menee niin, että Grundschule eli perus/alakoulussa on 1.-4. luokat, ja sen jälkeen mennään yhtenäiskouluun, ja siitä eteenpäin olenkin vähän pihalla järjestelmästä. Seurasin 2. luokkalaisten ilmaisutaidon/musiikintuntia erään harjoitteluaan tekevän yliopiston luokanopettajaopiskelijan kanssa. Saksalainen alakoulu oli yhden tunnin ja opettajanhuoneessa pyörähtämisen perusteella melko samankaltainen suomalaisen kanssa, mutta toisaalta en kyllä tiedä alakoulusta enää yhtään mitään lukuunottamatta musiikinopetusta, niin paha sanoa.

Sülziläisen alakoulun piha.

Iltapäivällä käytiin Anna-Maarin kanssa Kölnin vanhassa kaupungissa vähän kiertelemässä ja syömässä paikallisessa turistiraflassa. Illansuussa kävin vielä Tuulian kanssa Junkersdorfin kauppakeskuksessa ostoksilla ja kahvilla. 

Torstaina satoi ihan hulluna, mutta kävin yliopistolla pyörähtämässä ja täyttämässä jotain lomakkeita. Illan kuorotreeneissä oli jopa 9 henkeä, ja voi että, toi kuoro on niin kiva työ! Ohjelmistossa on tällä hetkellä vaan suomalaisia biisejä, mutta otetaan varmaan myös jotain saksankielisiä. Muutama kuorolainen halusi kuoron lisäksi yksityisiä äänenkäyttöön ja ilmaisuun liittyviä tunteja, joten kiva päästä ohjeistamaan niillä tiedoilla, mitä on tähän mennessä oppinut terveesti laulamisesta ja saamaan hiukan lisätienestiä.

Ystävänpäivänä skypettelin vähän Suomeen ja pyörittiin Tuulian kanssa kaupungilla, ja Tuulian avustuksella hankin muun muassa BahnKarte 25:n, eli junakortin, jolla pääse kaukojunissa 25 % halvemmalla. Opiskelijalta (suomalainen opiskelijakortti + passi) kortti maksoi 41 euroa, ja junalla matkustaminen on niin hintavaa, että kortti maksaa itsensä melko nopeasti takaisin. Hullaannuttiin molemmat ostamaan ystävänpäivän kunniaksi kiva lasipurnukka ja vaahtokarkkeja, tässä siis ensimmäinen hankkimani sisustustilpehööri. Ei, se ei ole turha, se tuottaa iloa vielä monesti. Käytiin myös kivassa kotoisassa kakkukahvilassa nimeltä TörtchenTörtchen - sieltä sai gluteentonta kakkua, mikä on erikoista täällä. Olin kovin iloinen kakusta ja kahvikupposesta! Vaikka satoi kaatamalla, ei hyvässä seurassa loppujen lopuksi haitannut! http://www.toertchentoertchen.com/

Ystävänpäivän kukkia ja uusi vaahtokarkkipytty.

Lauantaiaamulla pyykkäsin ekan kerran, alkaa tulla korvista ulos samojen vaatteiden käyttäminen, ja tekee kovasti mieli hankkia uusia vaatteita. Täällä on niin keväistä, ja olen ymmärtämättömänä pakannut melko synkkiä ja talvisia vaatteita mukaan. Aion siis lähteä sopivan hetken tullen shoppailemaan. Uudet saapikkaat löysin keskiviikkona, niistä iloitsen.

Lauantaina iltapäivällä suunnistin junalla kohti Bielefeldiä, n. 2 tunnin junamatkan päässä koilliseen Kölnistä, jossa järjestetään aina muutaman kuukauden välein paikallinen suomalainen nuortenilta. Pappi/nuoriso-ohjaaja saapui Berliinistä, ja tällä kertaa paikalla oli kaksi saksansuomalaista poikaa ja yksi tyttö. Harjoittelimme kuukauden päästä Münsterissä järjestettävää, suomalaisen yhteisön vuosikokousviikonloppua varten Afrikkalaista Gospelmessua ja suomalaisia yhteislauluja -- kyllä, Jätkän Humpat ja Satumaa-tangot tuli vedettyä oikein olan takaa kolmen tunnin treeneissä. Yksi paikallisista nuorista on bändissä basistina, ja meikä pääsee komppailemaan pianolla ja muutamaan viisuun viululla. Maailma on lisäksi todella pieni, eräs loimaalainen mies asui Bielefeldin lähellä ja heitti minut illan lopuksi takaisin asemalle, josta jatkoin Hannoveriin vielä yötä vastaan - noin tunnin junamatka Bielefeldistä - saksalaisen ystäväni Louisan luo yöksi.

Viime syksynä Jyväskylän yliopistolla vieraili porukka musiikkikasvattajia Hannoverin taidekorkeakoulusta, ja hostasin näitä viikon verran ympäri Jyväskylää. Tutustuin muutamiin tyyppeihin paremmin, ja olipa ihana nähdä täällä tuttuja kasvoja. Sunnuntaiaamulla treffasime Louin, Lean ja Joachimin kanssa brunssilla Carrots & Coffee -nimisessä luomukuppilassa, jostai sai kaiken vegaanina ja gluteenittomana! Ilo siis meille, jotka olemme erikoisruokavalioisia. Aamiaisen jälkeen käytiin vielä piipahtamassa Joachimin kämpällä ja fiilisteltiin hyvää musaa, mm. kuoro- ja a cappellamusaa, jota Saksassa on paljon tarjolla. Totesin tytöille, että olo on koko ajan vähän kuin Liisalla ihmemaassa! http://www.carrotsandcoffee.de/

Carrots & Coffee ja iloinen aamiaisseurue!

Kävimme tyttöjen kanssa tekemässä pienen City Tourin, ensin tutustumassa musakorkeakouluun, joka oli harvinaisen ruma betonipunkkeri, ja kuulemma arkkitehti oli suunnitellut sen tarkoituksella tylsäksi, jotta musiikinopiskelijat eivät saisi muita virikkeitä harjoittelun sijaan. http://www.hmtm-hannover.de/en/ Ylipäätään saksalainen arkkitehtuuri on monissa kaupungeissa pommitusten takia sekalaista, mutta Hannoverissa oli paljon kauniita julkisivuja. Kaupunki yritettiin jälleenrakentaa hyvin samanlaiseksi sodan jälkeen, mikä ehkä vaikuttaa kaupungin esteettisyyteen. Köln on monelta osin puolestaan rakennettu kiireessä, joten siellä on paljon alueita, joissa on hyvin yksinkertaisia ja tylsiä rakennuksia. 

Kiersimme katsastamassa keskustassa muutaman päänähtävyyden. Hannoverissa on puisto, jonka keskellä on suorakaiteen muotoinen suurehko Maschsee-järvi, jonka ympärillä on kiva lenkkeillä. Järven ympärillä kierrellessä tuli puhe sotahistoriasta, ja tyttöjen mukaan se on edelleen kovin arka aihe Saksassa. Monien isovanhemmat eivät pysty keskustelemaan sota-ajasta tai ylipäätään sen jälkeisistä ajoista, ja monet nuoret taas joutuvat edelleen kantamaan menneisyyttään hartioillaan. Totesimme, että on hyvä tietää, mistä on tullut, jotta ei tarvitse toistaa virheitä, joita muut ovat tehneet ennen meitä.

Mascheen vastarannalla Hannoverin raatihuone ja TV-torni.

Raatihuoneen puistoaluetta. Myyränkoloja, ahihi.

Kävimme katsastamassa raatihuoneen, jossa oli pienoismallinäyttely Hannoverin keskustasta 1600-luvulla, vuonna 1939 ennen sotia ja kaupunki pommituksen jälkeen. Vasta pienoismallia katsoessa pystyi joten kuten ymmärtämään, millaista ihmiset ovat silloin kokeneet. Lähdimme Louin kämpälle kokkailemaan ja illalla pistäydyimme paikallisessa "Popparissa", Marlene's nimisessä kuppilassa, jossa musakorkeakoulun jazz-kurssin opiskelijat vetivät kurssin loppukeikan. Oli melkoisen kotoisa olo, ihan kuin kotona Jyväskylässä. Illan aikana porukka veti muutaman instrumentaalibiisin ja laulajat kukin yhden tai kaksi soolobiisiä ja yhden yhteisen a cappella -biisin.

Paikallinen Hannoverin Poppari: Marlene's ja Jazz-workshopin keikka. 

Enter Marlene's.

Yöksi vetäydyin Lean kotiin, kolmen tytön kotoisaan solukämppään ja sain reissullani niin mahtavan täyshoidon kaikkine ruokineen ja majoituksineen, että kalliit junaliput eivät harmita enää yhtään. Takaisin sitäpaitsi tulin FlixBus -bussilla, ja vinkkinä muillekin, että bussit ovat täällä huomattavasti edullisempia kuin junat: Hannover-Köln junalla 54 euroa 25% alennuskortilla, suora bussi 19 euroa.

Rakastan nyt jo Saksaa, koska se on ikään kuin länsimaisen taide- ja korkeakulttuurin kehto ja samalla taidekulttuurien kohtaamisen kannalta hyvä paikka. Monesti historia on niin käsin kosketeltavissa, että melkein pystyy sielunsa silmin näkemään taidemusiikin säveltäjät kuljeksimassa kaduilla ottamassa inspiraatiota. Vaikka en siis itse yhtään tykkää soittaa klassista, pidän paljon sen taidehistoriallisesta olemuksesta. Rakastan myös kahvilakulttuuria ja aiemmin jo mainitsemiani pieniä butiikkeja. Tietyllä tavalla ihailen sellaista keskieurooppailaista konservatiivisuutta ja tyylikkyyttä, jota kaupukikuvassa näkee. Täällä saa siis rohkeasti olla naisellinen, mikä on oikeastaan melko vapauttavaa. Samalla alan ymmärtää oman suomalaisuuteni ja omat vahvuuteni ja rikkauteni, mitä olen saanut perintönä Suomesta ja sen sukupolvelta toiselle kulkeneesta kansanmusiikkikulttuurista.

Tästä tulee varmasti hyvä kevät.

Psst. esim. tällaisia a cappella -tyyppejä Hannoverissa. Voi, silkkaa rakkautta!

http://www.youtube.com/watch?v=fhwFEZKClrY