Aika aikaansa kutakin

Se on loppu ny.

Puoli vuotta takanapäin. Mahtuu paljon kaikennäköistä kokemusta ja tekemistä. Nyt istun lomamaisemissa Suomessa ja nautin elämästä, kesästä ja siitä, että puoli vuotta ulkomailla avaa silmät näkemään niin hyvin sen, mikä kotona on rakasta, ja kun on monesta asiasta, paikasta ja ihmisestä erossa pitkään, oppii, mitkä asiat ovat oikeasti itselle tärkeitä ja oppii antamaan aikaa ja tilaa itselleen tärkeille asioille.

Tässä pari vikaa Saksan-kuvaa. Majoituin vikat viikot Leverkusenissa, joka on pienempi paikkakunta Kölnin ja Düsseldorfin välissä. Reinin rannalla köpötellessäni heittelin leipiä kuin Amelié konsanaan ja istahdin vain huomatakseni, että joku on pudottanut 20 centtisen kivien joukkoon. Hetken istuessani paikallani huomasin puolen metrin päässä toisenkin kolikon. Kun pysähtyy hetkiin, voi löytää aarteen kivimerestäkin.

Aarteita saviastioissa, aarteita kivimeressä.

Hitdorfin joku kirkko.

Aina on aikaa heitellä leipiä.

Joutsenia Reinin rannalla.

Kävin vielä viime viikolla Katrinin kanssa Kölnissä treffeillä, ylitettiin synttärilahjaksi saamillamme jätskirahoilla Reinin yli kulkeva köysirata ja syötiin Altstadissa hyvät jätskit ja pidettiin ukkossadetta sillan alla. Lämpö oli varjossa 36, joten auringossa lähemmäs 50. Ei ihme, että oli vähän painostava ilma. Kiitos Katrin. Danke <3

Jätskielämää.

Kölnin keskustaa köysiratasillalta. Takana siintää Dom.

Proomu on niin perus näkymä Reinillä.

"Hei hei Rein. Heippa Köln."

Kirjoitin alkuviikosta Jyväskylän yliopiston Erasmus-ohjelmaan liittyvän pakollisen vaihtoraportin ja siinä kirjoittaessani, että olen kyllä tehnyt ihan hullun määrän kaikkea tässä ajassa. Että miten, kysyn vaan, miten, sitä ihminen pystyykään ja ehtiikään, ja jaksaa. No ei sitä aina jaksakkaan. Me emme ole koneita. Onneksi on myös loma. Josko asettuisi hiljalleen tännekin sydämeen, että vähemmän on enemmän.

Suunnittelin olevani vielä elokuussa Saksassa, mutta erinäisistä syistä tulin jo nyt Suomeen, ja se on oikein hyvä. Aika aikaansa kutakin. :)

Vaihtoon ja pieniin huomioihin näin puolen vuoden jälkeen liittyen muutama nootti:

1) Jos löydät kohtuullisen hintaiset Saksan Finnairin lennot, ja haluat kuljettaa soittimiasi koneessa, lennä Finnairilla ja maksa muutama kymppi enemmän lennostasi. Sain tuotua sekä kitaran että alttoviulun repun lisäksi matkustamossa. Tulolento oli joku halpalento, ja soittimien ottamisessa sai tapella. Lisäksi Finnairilla saa aina sämpylän, myös erikoisruokavaliot.

2) Ulkomailla asuessa kannattaa ottaa selvää paikallisesta Suomiyhteisöstä. Joskus vain on kätevintä, että saa oman maan kielellä hoidettua asioita, ja varsinkin, jos on maassa, jossa englannilla ei aina pärjää. Suosittelen!

3) Jos sinulla on erikoisruokavalioita tai allergioita, varaudu siihen, että asiat eivät toimi ulkomailla, edes hyvinvointivaltioissa, kuten Suomessa. Suomi on allergioiden ja erikoisruokavalioiden kehto, ja niihin liittyen erikoismerkinnöistä ravintoloissa, helposta mahdollisuudesta saada lääkettä ja toimivasta terveydenhuoltojärjestelmästä kannattaa olla kiitollinen. Se EI ole itsestäänselvyys.

4) Puhdas vesi on elinehto. Suomalainen, nauti vedestäsi. Se on hyvää, raikasta ja puhdasta.

5) Apua saa, kun sitä uskaltaa pyytää.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, joihin olen saanut tutustua tänä aikana! Aika kulkee ja ihmiset sen mukana. Joskus joku ihminen on elämässä vain yhden pienen hetken, joku jää kulkemaan pidemmän matkan rinnalla.

Kuulin myös hienon vertauksen mutkista matkassa. Elämässä tulee väkisinkin kaikennäköisiä mutkia ja kuoppia, kun tallustelee eteenpäin. Niistä mutkista ja kuopista tulee se eletty elämä. Mutta katse kannattaa kuitenkin pitää tiessä, ja jatkaa matkaa taas eteenpäin.

Niinpä.

Reissureima kiittää ja kuittaa!

Tähän loppuun ajattelin päivittää pari fiilistelykuvaa ja pieni esittely siitä, miten rakkain silmin näkee oman kotimaansa ja kotipaikkansa pitkän ajan jälkeen. Kuvat ovat Varsinais-Suomesta, pienen paikkakunnan Alastaro lähimaastosta, joka nykyisin kuitenkin kuuluu Loimaan Kaupungille. Täältä olen siis alun perin kotoisin. Juuret on juuret. Ja siitä olen iloinen, että on paljon, mihin palata. Tänne nyt ainakin aluksi.

Ja EI, Alastaro ei ole Pohjanmaalla, vaikka on sielläkin sen niminen jokin. ;)

Kotipaikkakunta Alastaro: http://www.alastaro.fi/

Erittäin suosittu moottorirata: http://www.alastarocircuit.fi

Suomen pisin ja nykyään jo aika suosittu Golfkenttä (6685 metriä): http://golfpiste.com/alastarogolf/

Harjureitti, aivan ihanat hiihto-, luontoilu- ja lenkkeilymaastot: http://www.harjureitti.fi/suomi/

Kiitos blogin lukijoille! Tämä tyttö jatkaa matkaansa, katsotaanko, kirjoitanko joskus taas jotain blogia ja mihin tie vie. Se jää nähtäväksi. Pusuja! :)

Oripään Myllylähde. Ihana, raikas ja rakas uimapaikka ja paikka, josta Hanhijoki saa alkunsa.

Anna auringon paistaa päiviesi ylle.

"Kaikki ovet on auki, astu elämään."

Alles gut

Hallo alle! 

Mää ajattele nyt kauhiast varsinais-suamalaisittai tai sit saksaks. Mut se o iha sama.

On tapahtunut miljoona asiaa ja miljoona käännettä siitä, kun viimeksi kirjotin. Riina häippäsi Suomeen, yliopisto loppui ja tapahtui yllättäviä käänteitä, joista kerron sitten joskus tarinoita, tai sitten en. Kiitos Riina! Elämä jatkuu, tiet kohtaa, suunta muuttuu.

Koska vaihto on selvästi loppupuolellaan, teen pienen tilannekatsauksen ja kertauksen. Paluupäivää en ole vielä tarkalleen päättänyt. Se on itsellenikin suuri arvoitus!

1) Täällä oli ihan hirveät vesisateet ja semisti tulvia. Yliopistolla kuulemma jotkut bürot oli jääneet sadeveden alle. Reininlaakso on semmonen, että sitten ku Rein tulvii, niin se tulvii. Esimerkiksi Leverkusenissa, jossa olen nyt majaillut,  vesi voi nousta aika ajoin ihan tosi korkealle. Nyt soi päässä "kun tulvii pohjanmaa..." En oo käyny vähään aikaan Kölnin keskustassa, koska asioista X johtuen evakoiduin paikkaan X, jossa nyt majoitun. Koko homma on ihan kirjaimellisesti blöt, mutta Luojalle kiitos, nyt paistaa pikku hiljaa aurinko, kirjaimellisesti. Ja ei, täällä ei ole ollut mitään supertulvaa (kai), mutta viime viikolla vettä tuli kuulemma 125 milliä parissa päivässä. En mää siitä mitään ymmärrä, mutta paljon sitä tuli ja ällöttävän märkää oli. Yäk.

2) Saksa voitti jalkapallon MM:n. Jee! Meanwhile mää makasin viltin alla kipeenä ja kuuntelin Samuli Edelmannin virsilevyä ja yskin. Hyvä kisakatsomo. ... Tääl on vissiin ollu kovat voitonjuhlat. Aamen ja plottis, ei hajuakaan. :D Suomalaiset virret on edelleen hyvä juttu. Mutta maa on sekaisin. Ja jalkapallo on nyt mulle ihan fine! Ymmärrän vihdoin puolen vuoden siedätyshoidon jälkeen sen fanittamisen sielunelämää. Annan sille mahdollisuuden ja siunauksen. ;)

3) Ulla kanssa pidettiin sadepäivien kunniaksi sisätilapiknik/synttäri-ilta väskälle Urpolle ja naurettiin, että miks pitää olla tyhmä ja sotkea polkupyörällä lätäkköjen läpi. Vitsin suomalainen sisu. Kiitos Ulla. :)

3) FeG:n nuoret tai itse asiassa kaksi Katrin x 2 järkkäs mulle ja Katrinille synttärit! What a BLESSING!!! Oikeesti Thank You God. En vois olla kiitollisempi siitä, et ihmiset vaan tuli mun luo ja järjesti mulle synttärit ja mää olin vaan prinsessa. Pyyteetön rakkaus on aika ihmeellinen jutska. En voi ikinä olla tarpeeks kiitollinen tosta. Mää olin vähä väsyny, mut sit mun ei tarvinnukkaan tehdä mitään. Ihmeellistä! Danke vielmals liebe alle!

rinsessajuhlat. <3 

Caro teki hedelmäsallaattia! Danke Caro!!!!

B-day-girls puhalteloo kynttilöit.

Mun enkelit ja mää. Pölöjä kaikki. <3 Danke Katrin x2!

4) Suomiseurakunnan lasten kielikoulun kevätjuhla oli ihan mielettömän ihana ja siunaava tilaisuus myös. Rakastuin oikeasti niihin lapsiin! Kakskielisyys on kyl hieno juttu. Ihastelen. Ne esitti jotain runoja ja näytelmiä ja laulettiin yhdessä Vaarilla on saari, Suvivirsi, Peipon pesä... Liikkistä! 

Lastenlauluja! :)))))

Kevätjuhlatunnelmaa Berrikseltä.

5) Koska tulin kipeeksi, vika yliopiston viikko meni ohi. Mänttiä. Mut sille ei voi mitään! Alles in ordnung. Joskus on vaan ihmisen osa sellanen, että täytyy tulla tosi kipeäksi ja avuttomaksi, jotta huomaa, mikä elämässä on sit ihan kaikkien loppuviimeks (mistä murteesta tää sanonta oikeesti on??) tärkeää.

6) Elämää ei voi ennustaa tai ennakoida.

7) NO OTHER NAME.

Olipas oudon mittanen lista. Mut ei tullu muuta mieleen. Keep on living. 

"Ei se, miltä me näytämme, tai se, mitä me aikaan saamme, merkitse sen rinnalla mitään, mitä me olemme toinen toisillemme."

Viimeisiä viemässä

Viikko sitte tiistaina oli  kansanmusakeikka, jossa vedettiin about sama setti ku siellä Steinerkoululla. Keskiviikkona oli vikat Düsseldorfin kuoron treenit. Syksyllä sitten tuun käväisemään vielä yhdeksi pidennetyksi viikonlopuksi Düsseldorfin suomiseurakunnan 40-vuotisjuhlassa, jos Luoja suo. Jee! Vaikka palailen tossa elokuun loppupuolen tuntumassa Suomeen, niin on heti mahdollista saksaikävää helpottamassa yks reissu takas. Jänskää!

Kuorotyö on ollut kyllä yksi kevään parhaista jutuista. On todellakin löytänyt oman paikkansa ja ihaninta palautetta on saanut ihmisiltä, jotka ei oo oikein ennen uskaltaneet laulaa, niin ovat löytäneet rohkeuden itsestään ja saaneet kannustusta. Samoja juttuja, minkä kanssa itse kamppailen esim. viulunsoitossa. Kun ihmiset vapautuu elämään pelkojensa keskeltä, on se yksi hienoimmista jutuista, mitä voi tapahtua. (Paitsi, jos on vaan eläny elämänsä ilman pelkoja, se on vielä hienompaa!)

Yks pelko voitettu: perkkakurssilla soittelin aivan aivokuolleena, mutta osasin silti! JEAH! 

Torstaina käytiin Minnan kanssa kiertelemässä "vihreällä vyöhykkeellä", alkaen Rheinenergie-Stadionin kohdalta ja suunnistaen kohti kaupungin jalkapallojoukkueen, FC Kölnin päämajaa. Vihreä vyöhyke on hurjan leveä ja pitkä puisto/mestäkaistale, joka kiertää Kölnin keskustan läntisellä puolella. Siinä on pari tekolampea/järveä, jotka nykyään näyttävät ihan kohtuu aidoilta. Istuttiin jossain joutsenlammen laiturilla ja lilluteltiin varpaita vedessä. Tuli ihan suomen kesäinen olo.

FC Kölnin noustessa Bundesliigaan oli joukkue korjausremontoinut päämajansa, ja on nykyään aika hieno pleissi. Me käytiin juomassa hintavat jätskikahvimme ja ihmeteltiin herraskaista väkeä, jotka saapuivat iltakuudeksi katsomaan seuraavaa Saksan peliä kisakatsomoon. Fudisjoukkueella on oma maskotti, vuohipukki, ja kuulemma nykyäänkin jokaisessa omassa pelissä ihan oikea vuohipukki köpöttelee siellä kentän laidoilla. Joku poika jostain maalaistalosta on lahjoittanut nykyisen vuohipukin, ja sillä verukkeella kyseinen poika on kunniavieras ja sillä on elinikäinen ilmainen pääsy kaikkiin FC Kölnin peleihin. Random!!

Decksteiner Weiher ja kesälaituri.

FC Kölnin päämajassa kaffella. 

Ihmisiä kisakatsomossa. 

Vuohipukkipatsas :D

Roomalaisaikaisia muureja tai jotain. Tähystäjä paikallaan, näkyiskö sotilaita?

Joku random beach-volley-kahvila.

LAMPAITA keskellä Kölniä. Kaupunki säästää ruohonleikkuussa, ihan totta, niin se hankki lampaita.

Stadionin viereisen harkkakentän yllä oli mainio iltataivas mulle ja Minnalle. :)

Tällä viikolla oli viimisiä jazz-tunteja ja siellä tosiaan soittelen johonki sooloon doorista asteikkoa  ja joka kerta oon sillee et hevonen, ei, väärä sormi, väärä nuotti. Ei vaan oo aivoissa, ku on aina soittanu duuri/molli -tonaliteetillä viulu(i)lla. Reeniä, sano. Kyllä se joskus lihasmuistiin iskostuu. Kun on riittävän monta tuntia takana, alkaa vähän päästä jazzin maailmaan. Täytyy kyllä todeta, että se ei vaan oo mun juttu. Paitsi laulaminen, mutta ei sen soittaminen. : )) jätän sen niille, joilla riittää aikaa ja energiaa ottaa haltuun kaikki mystinen teoria, jota se suuri taiteenlaji pitää sisällään. --- tervemenoa mulle vaan ens vuonna sitte teoriatunneille leikkimään lisää tätä. Ehkä olen vastaanottavaisempi tämän kevään jälkeen.

Nyt hiippailen yliopistolla ja täyttelen erinäisiä papereita liittyen vaihtoon, alan miettiä, että mitäköhän vaihtoraporttiin kannattaa kirjoittaa ja kohta meen Berrikselle ihan vipposeen työvuoroon: kielikoulun kevätjuhla. Säestän lastenlauluja suomi-saksa-lapsille. Voi rakkaus. <3 Joo. Yks outo juttu on tapahtunut täällä. Nään joka puolella lapsia, vauvoja, äitejä, söpöjä lapsia, ja kaiken lisäksi lapset (taaperoikäiset) tulee aina ku istun jossain puistossa, mua kohti. Tähän pitää sanoa välikommentti, että jossain vaiheessa, tai itse asiassa aika pitkään, vierastin (köh, lievä ilmaisu) pieniä lapsia, kun semmoset oli niin vieras asia. Ehkä mulla nyt biologinen kello sanoo että halojata halloo. Tai ehkä semmoset alle kolmevuotiaat lapset on vaan niin täynnä sellasta… puhdasta vilpittömyyttä. Ja semmosen bongaaminen vaan saa väsyneellekin nassulle hymyn joka kerta. :)

"Jokainen hetki on oikea onnen etsimiseen."

Johannesfest im Land

Aika kulkee, minä en...

Ihan liian nopeasti menee hetket. Se kertoo ehkä siitä, että on kivaa, ja tapahtuu paljon asioita. On myös paljon ollut kipeitä asioita, joita on tullut käsiteltyä täällä, mutta pääasiassa vaihto on ollut tähän mennessä elämäni parasta aikaa. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä on ollut päiviä, kun tuntuu, että mikään ei onnistu ja kaikki menee pieleen.

Saksassa ei vietetä Juhannusta. Se on vaan ihan yks samanlainen viikonloppu muiden joukossa. Mutta mullapa oli juhannus, kun lähdin "isovanhempien" mökille maalle. Noin puolisen tuntia RB25-junalla Kölnistä itään on sellainen "vuoristo", jossa on kyläpahasia. Täällä oli sellainen piskuinen kylä, johon sain kutsun viettämään suomijuhannusta. Olinpas onnellinen!

Tervetuloa maalle!!!

Juhannusaattona keskeltä Saksan maaseutua! ;)

Mun SAKSAN juhannukseen kuului hyvä ruoka - lohta, silliä ja perunoita, mansikoita, metsämansikoita, jätskiä ja kahvia, kävelyä maisemassa, suomi-sauna ja nukkuminen saunamökissä. Metsästin myös seitsemän heinää ja liiskasin paljain jaloin vahingossa sellasen sairaan ällöttävän jättiläisetanan, joita oli kertynyt siihen pihamaalle pimeän tullen.

Suomesta tuotuja metsämansikoita oli pitkin pihaa!!!

Nuuskamuikkunen chillaili eteisessä :)))

Minisuihkulähde.

SAUNA!!!!

Saunamökki ja suomiverhot vuodelta 1964!

Mansikoita, jätskiä ja kahvia. <3 mmmmmmmmmmm.

YÖK. En uskaltanu laittaa kättäni lähemmäs, se oli vielä isompi miltä kuvassa näyttää.

Vanhat rakennukset rempataan niin, että tammiset puuosat säästetään! Vou!

Vanha kyläkauppa, joka ei ole enää toiminnassa.

Männikkömetsät ja rantojen raidat...

Lauantaina kävin keskenäni vähän siellä huudeilla kävelemässä, ihmettelin lehmiä, valkosta ratsua ja vanhoja taloja, jotka oli toinen toistaan hienompia. Ihastelin myös luontoa ja puhdasta ilmaa! Suurkiitokset isäntäväelle!

Semmosta maaseutua.

Hihhih, näitä näkyy aina välillä. Nurtsi katolla!

Tässä oli vuoteen 1910 asti kaivos (louhos?).

LEMMUJAAAAAAA!!!

Eläimet niin vihaa mua. "Älä kuvaa mua!"

Valkoinen ratsu!

Marjoja.

Mohlscheid.

Perus: vanha talo, pihassa uutuuttaan kiiltelevä auto. Minejä täällä on paljon.

;) Hehheh. Saksalaiset myös rakastaa kylttejä.

Lisää lemmujaa. Ja vähän perspektiiviä, että maisema nousee ja laskee.

Varo noitia?! :D hahahhahahahahahah.

Päivän päätteeksi piipahdettiin hautausmaalla, josta bongasin pari söpöä koristekiveä. Ihmiset panostaa täällä hautoihin ihan eri tavalla kuin Suomessa. Ehkä se on outoa muistella kuolleita, mutta täällä ainakin näkyy se, että kuolema on luonnollinen osa elämää ja haudoilla käyminen on ihan tavallista, ihmisiä kaivataan ja yhteiskunta ei ole vielä "poissulkenut" kuolemaa joksikin "epäonnistumiseksi", josta ei puhuta...

Liebe braucht keine Worte - rakkaus ei tarvitse sanoja.

Lauantai-illaksi suunnistin jalkapallon kisakatsomoon Anna-Maarille ja Felixille... ihan jäätävä meininki jo tramissa... Ihmiset, en vaan kestä. En kehannu ottaa montaa kuvaa ihmisjoukosta, koska olin jo muutenkin "outo", koska en ollut pukeutunut faniväreihin. Onneksi A-M lainasi mulle hetkeksi fani-leitään, niin sain vähän tunnelmaa. Kiitos hyvästä ruuasta! Ja siis, seurasin matsia ja toinen puoliaika (? onks se semmonen?) oli ihan mielenkiintoinen ja jännittävä varsinkin, kun pojat oli niin tohkeissaan pelistä. Ehkä sitä voi joskus katsoa toisenkin matsin! Pidin tästä elämyksestä enemmän kuin jääkiekon kisakatsomosta. :D

Tyyppi oli kuin jostain Harry Potterista... huispauksen MM? ;)

JÄNNITTÄVÄÄ!!!

Jopa kisakatsomon karkit oli Saksan lippuja :'D

Sunnuntaina hengailtiin puistossa ja ylisteltiin porukalla, ja oli ihmeellistä kun tyyppejä vaan tuli siihen meidän jengiin ihmettelemään, laulamaan mukana ja kyselemään. Yhdellä kaverilla oli slackline mukana. Harmi, että mulla oli hame, niin en voinut temppuilla... Mutta vähän yritin kuitenkin. Mentiin vielä Caron kanssa jätskille ja keinumaan, ja eksyttiin sellasille pienille markkinoille, vähänkö Caro oli onnellinen, että sai tutustuttaa mut ensimmäiseen suklaaomenaani!

Joutsenperhe. Ruma ankanpoikanen oli yks lempparitarinoista lapsena.

Käytiin keinumassa <3

Markkinat! Tai joku.

Suklaaomena!!!!!

Huomenna on kansanmusakurssin loppukonsertti suunnilleen samalla setillä kuin siellä edellisessä paikassa (Steiner-koulu), tällä kertaa yliopiston tiloissa, ja päivällä toisiksviimeinen impropläjäyskurssin tunti. Jazz-bändillä on keikka vissiin heinäkuussa. Düsselin kuorolla on keskiviikkona vikat treenit ja vähiin alkaa käydä... Mutta at the same time, alkaa olla jo piskuinen ikävä Suomeen. Ehkä tää juhannus oli sellainen braking point. Ehkä mää oon kuitenkin aika suomalainen.

Minä ja penkki: MEILLÄ ON KIVAA!!!!

 Pusuja. Ootte ne ansainnu!