Näkemiin, Suomi!

Maanantaina oli läksiäiset! Kiitos ihanat ihmiset, kun olitte! Oli hauskaa sulloa useammista kaveriporukoista koostuva sosiaalipiiri saman katon alle. Miten rikas sitä onkaan, kun on niin monenlaisia huipputyyppejä ympärillä! Nokkelana tyttärenä leivoin kaapissa olevat jauhot ja kananmunat appelsiini-suklaa-krokantti-Limoncello-muffineiksi. Hyvin menivät kaupaksi, ja nyyttäri-teemalla jäi vielä tällekin päivälle vaikka mitä naposteltavaa, linjat kiittävät. Loput leivontatarpeet ja kuivatavarakaapin tuotteet joutivat kylmästi roskiin. Huoh. Ei kenellekään voi antaa puolikasta perunajauhopakettia... "Ole hyvä!" "Öh..." 

Tätä näkyä on jo nyt ikävä, kun on niin tyhjää.

Täällä on aika tyhjää. Jäljelle jäivät alivuokralaisen käyttöön sohva, riippumatto, sänky, pari pöytää ja piano. Irtaimisto on löytänyt tiensä erinäisiin varasto-olosuhteisiin tai aikaisempien esimerkkien kaltaisesti kaatopaikalle. Viulut on pakattu ja suojattu ja Luoja siunatkoon niiden töyssyistä matkaa lentokoneen ruumassa, johon ne joudun kuulemma SAS:in puhelinpalveluvirkailijan mukaan jättämään. Fingers crossed, jotta edes alton saisi käsimatkatavaran lisäksi. Luottamus ruumaan matkaaviin tavaroihin on kovin vähäinen… Eiköhän kaikki hoidu, I bet.

Kaikki pienetkin vastoinkäymiset on saatu kohdata ja hermot ovat olleet kireällä. Viime yönä eksyin lukemaan vaihtoblogeja aiheesta stressi ja jännitys. Kaikkialla puhuttiin samoista jännitysoireista: ahdistaa, että on ylipäätään lähdössä. Tulee vastoinkäymisiä, tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Hetken kuluttua tulee tunne, että haluaisi olla jo paikan päällä, kun ei jaksa enää odotella. Sitten tulee viimeinen päivä, kaikki viimeiset… ruokailu koulun ruokalassa, kandiseminaari, kävely Kirkkopuistossa, eri ystävien kanssa hengailu, sopivasti myös osui viimeiseen iltaan seurakunnan nuortenilta, Tukikohta, jossa käyn keskiviikkoisin. Alkuillalla sattuneen perus taloyhtiön palohälytyksen jälkeisessä stressiahdistuspaniikissa tuli oikein tarpeeseen ystävien kesken lähtösiunaus toi ihmeellisen levon.

Päälimmäisenä on nyt mielessä kiitollisuus ja onnellisuus. Ja toki pieni jännitys - pieni verrattuna kolmen tunnin takaiseen melkein paniikkikohtaukseen. Matkalaukussa on viemisinä vuokraemännälle levyllinen Fazerin Sinistä sekä pussillinen samaisen firman salmiakkeja.

YHYY! Niin sitä mennään. Tulee ikävä. Heippa, Suomi! Huomenna tähän aikaan jo toivottavasti koisin uudessa makkarissani!

Pidetään lippu korkealla ja katsotaan, mitä Köln tuo.

Jännitysmomentteja

Viimeinen viikko on mennyt asunto-ilmoituksia selaillessa ja niihin vastaillessa. Kun uskalsin pyytää apua, yllättävän innokkaasti eri ihmiset tarjoavat apuaan, mistä olen erityisen kiitollinen! Ilman ystäväni vinkkiä Couch Surfingista en olisi ehkä löytänyt tätä _alustavaa_ asuinsijaa, mistä tänään sain jonkinlaiseksi mielen rauhoittamiseksi vihdoin varmistuksen. Voin siis roudata kentältä suht huoletta itseni viuluineni ja maksimissaan 23 kilon matkatavaroineni paikkaan,  joka on hetken päästä väliaikainen kotini. Täällä kotipuolessa on tullut pakkailtua ja siivoiltua vielä lisää, ensi viikonloppu on varattu ns. muutolle. Äiskä ja iskä ajelevat kyläilemään ja roudaavat samalla maalle autollisen "vakuutusarvokasta" tavaraa. Loput romut, elikkä suurin osa huonekaluista, jäävät tulevalle alivuokralaiselleni. Pakkaan siis elämäni matkalaukkuun ja sanon kohta tälle kodille hetkeksi heippa.

Jännittävää, miten paikkoihinkin voi kiintyä. Koti, johon liittyy hurjan paljon hyviä muistoja. On myös vähän huonompiakin päiviä täällä vietetty, mutta ne kaikki ovat arvokkaita muistoja! Onneksi voi kerätä uusia, kuten jo aiemmin totesin. 

Kuka näistä söpöläisistä pääsee mukaan reissuun ja kuka jää kotosuomeen?

Muutama "hauska" juttu on sattunut juuri tässä viime metreillä. Esimerkiksi asunnon patterit eivät ole moneen päivään lämmittäneet kunnolla, joten asunnossa on melkoisen kylmä. Tälläkin hetkellä bööböilen täällä pipo päässä. Täällä tuulee! Olen tehnyt asiasta ilmoituksen huoltoyhtiölle. Eipä näy eikä kuulu huoltoa, siispä soitan huomenna sinne perään, että tulkaa nyt hyvät ihmiset tekemään jotain. Kuten sanoin, vetää, eli semisti tuulee. Villahousuja anywhere...

Myös kävin irtisanomassa nettiliittymäni (liikkuva laajakaista) alkaen 31.1. Se olikin jo näppärästi tänään päivällä katkaistu. Jihuu! Soitin perään ja totesin, että "tota, tarvisin vielä viikon nettiä". Onneksi asiakaspalvelussa oli palvelualtis ihminen ja lupasi tehdä vähän säätöjä, niin sain kuin sainkin vielä netin viikoksi käyttööni. Pahoitteli väärinkäsitystä. Eipä siinä, tuntuu, että hermoja koetellaan olan takaa, etenkin, kun ne ovat valmiiksi jo vähän kireällä. Tällä hetkellä lähinnä tällaiset pikkuiset vastoinkäymiset onneksi vain naurattavat.

Siunatuinta on ollut jatkaa normaalia arkea ja nähdä ystäviä. Järjen päässä tässä vaiheessa on pitänyt tavanomaisena jatkuneet yliopiston kurssit, jotka sitten Saksassa jatkuvat omalta osalta etänä. Ihanat hengailuhetket ystävien kanssa ovat myös pitäneet pään kasassa, siitä kiitos! Etäisyys näyttää varmasti, mitä sosiaalisille suhteille tapahtuu. Luulisin, että hyvää, sillä etäisyys lujittaa niitä, joita on tarkoitus lujittaa, ja tuo taukoa niihin, joihin kuuluukin. Jotenka, jokainen vaan vähän reissureimailemaan!

Ensi päivityksen tiimoilta olen varmaan viime metreillä hermoraunio, tai sitten lungisti jo kohteessa. Tsyys!

Lähdön hetki lähenee

Huuh.

Vähän jännittäviä ajatuksia alkaa tulla mieleen, mitä lähempänä lähtö on. Torstaina 30. tammikuuta lennän viuluineni Düsseldorfiin Oslon kautta ja sieltä junailen itse kohteeseen eli Kölniin. Lähiaikoina ajatukset ovat pyörineet seuraavien asioiden ympärillä: asunto - jota ei vielä ole, vakuutukset, verotus, kela ja opintotuet, kandi, lennot, työkuviot… Perus tammikuun alku. No, suurin osa paperin pyörittelyistä on tullut hoidettua, koska on vaan pakko. Jos tästä kaikesta säädöstä on jotain iloa, oppiipahan ottamaan vastuun ns. kaikesta, jos tähän mennessä ei ole tarvinnut. Ja aina voi kävellä toimistoon paikan päälle vakuutusyhtiöön, Kelaan tai verotoimistoon ja sanoa: "Terve. Lähden puoleksi vuodeksi ulkomaille. Mitä minun pitää tehdä tämän asian eteen?"

Hankaluuksia tai vastoinkäymisiä on ollut asunnon suhteen. Yllättävän vaikeaa on löytää sopivaa majapaikkaa vieraalla kielellä vieraasta kaupungista. Köln melko isona opiskelijakaupunkina tarjoaa kyllä valtavasti vaihtoehtoja, mutta on eri asia, ottaako kukaan takaisin yhteyttä omaan viestiin. Jännityksellä odotan, mistä löydän itseni ja miten. Minulla oli siis asunto jo tarjolla, oikeastaan kaksikin, siksi hakeminen on jäänyt viime tippaan. Näille kummallekin kävi huonosti: toisen kämpän vuokranantajaa ei yksinkertaisesti saanut kiinni mitenkään ja toinen kämppä oli sittenkin sellainen, johon en kokenut kutsua muuttaa puoleksi vuodeksi. Eipä auta muuta kuin etsiä.

Äkillinen päätös lennoista syntyi, kun työnantajalta tuli tiedustelu, haluanko tehdä jo sunnuntaina 2.2. ensimmäisen työpäiväni. Teen siis kanttorin hommia Saksan suomalaisessa seurakunnassa, näillä näkymin johdan ainakin yhtä kuoroa Kölnissä ja mahdollisesti toista Düsseldorfissa. Perus sunnuntaijumalanpalveluksia on vähintään kerran kuussa Kölnissä, mutta lähikaupungeissa oli myös tarvetta kanttorille. Katsotaan, mitä tulee, sanon minä.

Lähden vailla ennakko-odotuksia siitä, mitä paikan päällä Saksassa oikeastaan teen. Puolessa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä, jos on valmis seikkailuihin. Mummouden lisäksi sisäinen maalaistolloni huutaa koko ajan "älä lähde, uijui, pelottaa", ja koitan potkia vastaan: "suu kiinni landespede, nyt lähdetään isolle kirkolle."Toiset reissaavat jo juniorina, mutta olosuhteiden saattelemana meikätyttö lähtee suureen maailmaan vasta nyt. Toivottavasti pysyy jäät hatussa ja hattu päässä!

Siivouspäivä

Opiskelijavaihto tai ylipäätään ulkomaille tilapäisesti muuttaminen on hyvä breikki käydä läpi kämppään kertynyttä rojua ja tavaraa ja samalla pitää pientä siivousurakkaa. Helppoa olisi vaan tunkea olemassa olevat tavarat bokseihin ja varastoida paluuta varten, mutta tarviiko ihminen oikeasti kaikkea sitä tavaraa, mitä kotona kaappien kätköissä lojuu? Vaihdossa ollut ystäväni totesi lähteneensä puoleksi vuodeksi Etelä-Afrikkaan rinkalla ja yhdeksällä kilolla tavaraa. "Loput ostin paikan päältä." Reissatessa lyhyempiä matkoja on kymmenen kilon käsimatkatavaralla pärjännyt aivan hyvin viikonkin verran, jopa talviaikaan.

Yllättävän helposti kiintyy tavaroihin ja esineisiin, koska niihin sisältyy seuraavia arvoja:

a) tavara itsessään on tarpeellinen ja käyttökelpoinen
b) tavaraan liittyy muistoja, jotka palaavat mieleen sitä katsellessa tai käyttäessä
c) tavaralla on rahallista arvoa
d) tavaralla ei tällä hetkellä ole käyttöä, mutta sille saattaa tulevaisuudessa olla käyttöä

Miksi kiinnymme esineisiin? Niiden aiheuttamat mielleyhtymät ja muistot tuovat turvallisuuden tunnetta. Lapsuudesta tutut tavarat muistuttavat meitä asioista, joita emme aktiivisesti ajattele, mutta jotka tuottavat meille iloa ja tuttuutta muistaessamme ne. Olen säilyttänyt jonkin verran lapsuudestani "muistoja", kuten kirjeitä ja muuta sinänsä arvotonta rojua, mutta minulle tärkeitä muistoja. Toisinaan käyn niitä läpi ja ajan kuluessa heitän joitain pois. Historia on kiinnostavaa, ja minusta on tärkeää, että ihminen tietää, mistä on tullut. Ei ole kuitenkaan hyvä jäädä pelkästään menneisyyteen, vaan ottaa vastaan ja luoda uusia muistoja. Jos laatikot ovat täynnä vanhaa rojua, ei uutta mahdu tilalle. Tätä konkreettista siivoamista voi tehdä myös mielessään ja miettiä, onko valmis ottamaan tulevaisuuden seikkailut vastaan?

Suuri siivouskohteeni oli vaatekaappi. Kerrankin ajattelin järjellä enkä tunteella ja keräsin kaikki sellaiset vaattet, joita en ole käyttänyt juuri ollenkaan, pitkään aikaan tai joita "ehkä joskus vielä" käytän. Moni on tosi hyväkuntoinen, mutta silti lähes käyttämätön. Sen sijaan että lojuutan niitä kaapin perällä, pakkaan vaihtoa varten laatikkoihin ja muutan varastoon, päätin hankkiutua niistä eroon ja lahjoittaa ne niitä tarvitseville.

Vino pino kenkiä, paitoja, mekkoja, huiveja, kaikkea... Hae omasi!
Kuvaan sattumalta osunut tupsulakki ei ole kaupan.

Suuritöisin urakkani on paperien siivous. Olen asunut 2,5 vuotta tässä asunnossa ja nuotti- ja "tärkeät paperit" kaappiin on kertynyt hurja määrä irtonaisia papereita, joista osalla ei ole mitään käyttötarkoitusta, ja osa on tulevien työkuvioiden vuoksi auttamattoman tärkeitä. On luentopapereita, bändilappuja, palkkakuitteja ja maksettuja laskuja... Siinä, missä olen muuten järjestelmällinen ihminen, vihaan paperien pyörittelyä ja niihin liittyvien asioiden hoitamista. Voisin palkata kirjanpitäjän ihan vaan sen vuoksi, että joku huolehtisi puolestani näistä asioista. Note to myself: jos joka kerta laittaisin paperin sille kuuluvaan mappiin järjestyksessä, tätä suuritöistä järjestelyä ei tarvitsisi tehdä. Mutta jos niitä papereita kertyy viikossa pinollinen, niin mitä teet? Sullot kerralla kaiken kaappiin ja odotat parempaa hetkeä. Ehkä joku kotitonttu järjestää ne puolestasi, kun nukut?

Lauantaipäivän sisustuskokeilu: levitä paperit ympäri asuntoa.

Vaihtoon liittyen seuraava kysymys kuuluukin: johdan paikan päällä kuoroa. Pakkaanko paperisena kuoronuotteja mukaan vai käykö viettämässä jonkun mukavan päivän skannaamalla papereita internetin ihmeelliseen maailmaan. Haluanko todella käyttää 23 kilon tavaramaksimini painavaan paperinippuun? Suoritan myös bändipedagogiikan bändiohjauksen Saksassa. Paperiset vai nettimatskut? Vedänkö homman omasta päästäni? Huoh. Paljon mietittävää.

Siivous on kuitenkin ihan terapeuttista. Suosittelen! Ehkä ensi postauksessa olen jo paljon viisaampi - ja asunto muutaman esineen tyhjempi. Siihen asti, hulppeaa vuoden alkua itse kullekin!