Näkemiin, Suomi!

Maanantaina oli läksiäiset! Kiitos ihanat ihmiset, kun olitte! Oli hauskaa sulloa useammista kaveriporukoista koostuva sosiaalipiiri saman katon alle. Miten rikas sitä onkaan, kun on niin monenlaisia huipputyyppejä ympärillä! Nokkelana tyttärenä leivoin kaapissa olevat jauhot ja kananmunat appelsiini-suklaa-krokantti-Limoncello-muffineiksi. Hyvin menivät kaupaksi, ja nyyttäri-teemalla jäi vielä tällekin päivälle vaikka mitä naposteltavaa, linjat kiittävät. Loput leivontatarpeet ja kuivatavarakaapin tuotteet joutivat kylmästi roskiin. Huoh. Ei kenellekään voi antaa puolikasta perunajauhopakettia... "Ole hyvä!" "Öh..." 

Tätä näkyä on jo nyt ikävä, kun on niin tyhjää.

Täällä on aika tyhjää. Jäljelle jäivät alivuokralaisen käyttöön sohva, riippumatto, sänky, pari pöytää ja piano. Irtaimisto on löytänyt tiensä erinäisiin varasto-olosuhteisiin tai aikaisempien esimerkkien kaltaisesti kaatopaikalle. Viulut on pakattu ja suojattu ja Luoja siunatkoon niiden töyssyistä matkaa lentokoneen ruumassa, johon ne joudun kuulemma SAS:in puhelinpalveluvirkailijan mukaan jättämään. Fingers crossed, jotta edes alton saisi käsimatkatavaran lisäksi. Luottamus ruumaan matkaaviin tavaroihin on kovin vähäinen… Eiköhän kaikki hoidu, I bet.

Kaikki pienetkin vastoinkäymiset on saatu kohdata ja hermot ovat olleet kireällä. Viime yönä eksyin lukemaan vaihtoblogeja aiheesta stressi ja jännitys. Kaikkialla puhuttiin samoista jännitysoireista: ahdistaa, että on ylipäätään lähdössä. Tulee vastoinkäymisiä, tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Hetken kuluttua tulee tunne, että haluaisi olla jo paikan päällä, kun ei jaksa enää odotella. Sitten tulee viimeinen päivä, kaikki viimeiset… ruokailu koulun ruokalassa, kandiseminaari, kävely Kirkkopuistossa, eri ystävien kanssa hengailu, sopivasti myös osui viimeiseen iltaan seurakunnan nuortenilta, Tukikohta, jossa käyn keskiviikkoisin. Alkuillalla sattuneen perus taloyhtiön palohälytyksen jälkeisessä stressiahdistuspaniikissa tuli oikein tarpeeseen ystävien kesken lähtösiunaus toi ihmeellisen levon.

Päälimmäisenä on nyt mielessä kiitollisuus ja onnellisuus. Ja toki pieni jännitys - pieni verrattuna kolmen tunnin takaiseen melkein paniikkikohtaukseen. Matkalaukussa on viemisinä vuokraemännälle levyllinen Fazerin Sinistä sekä pussillinen samaisen firman salmiakkeja.

YHYY! Niin sitä mennään. Tulee ikävä. Heippa, Suomi! Huomenna tähän aikaan jo toivottavasti koisin uudessa makkarissani!

Pidetään lippu korkealla ja katsotaan, mitä Köln tuo.