Hyvästit suorittamiselle

Kerronpa teille kuulumiset. 

Tein puolen vuoden sisään jo toistamiseen erään persoonallisuustestin. Sieltä tuli edelleen sama määritelmä: Luova individualisti. Pakko se kai on hyväksyä. Testin mukaan olen parhaimmillani luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen. Huonoimmillani taas loukkaantuva, oikutteleva ja ylitunteelinen. Oikein naurattaa. On aika vapauttavaa olla vihdoin ihan samaa mieltä testin kanssa. "Mietin usein, miltä tunteeni minusta tuntuvat." Ahahahha! Naulan kantaan!

Siispä sunnuntaina lähdin kitaran kanssa Berrikselle ja pidin biisintekopäivän. Jos minulle on suotu tällainen lahja, niin en laita sitä enää vakan alle, vaan pistetään hyvä kiertämään. Wuhuu! Parasta on, että koskaan ei etukäteen tiedä, millainen kappale milloinkin tulee. Kitaralla olen iloinen, että osaan perus soinnut, joilla voi rämpytellä sellasia rallatuksia, tekstilähtöisiä leirinuotio- ja poppisbiisejä, joista pidän ja joiden kautta saa tunnetta, iloa, valoa, elämää. Ja varmaan joku muukin saa. Pianolla yleensä tulee tehtyä vähän monivivahteisempaa musaa.

Biisintekoverstas!

Niinpä sitten niitä biisejä tuli kourallinen. Ja miten kiitollinen voi olla siitä, että monivaiheisen elämän kautta tulee kyllä kaikennäköisiä veisuja.

Tähän väliin vähän kuvia Kölnistä mun maanantaiselta köpöttelyltä.

Tyypit chillaa.

Mäkin chillaan. Poltin naamani.

Papa ja joutsenet. 

Hirveän yksinäinen penkki. Sympatisoin sitä ja otin kuvan.

Nonni tässä näitä taloja. KATTOKAA MITÄ PARTSEJA!

Tyypit chillaa myös puistossa. Ja niitten piskit.

Ruman betonitalon voi maalata värikkäästi niin siitä tulee ihan passeli!

Ihanaa kun maailma ei oo mustavalkoinen! Siinä on kaikkia ihania vivahteita, harmaitakin, kuten elämässäkin.

Perustin myös YouTube-kanavan, voin lähettää melkein-live terkkuja. Tässä siis kaikille perfektionisteille ja muillekin eilen aamulla tullut biisi. :DDDD siitä tuli hupsu. Voi, tuli ihan sellanen olo, kuin joskus 16-vuotiaana. Sieltä se aito ilo alkaa löytyä!! :) Nauttikaa. Minä ainakin iloitsen!

https://www.youtube.com/watch?v=CBzk_zEYzSM&feature=c4-overview&list=UUxWEGlhfTbwDutOfjHMrnIg

Toinen luovuusinnostus on kehollinen ilmaisu ja improvisointi. Pidän siitä, miten kauniisti voi kehollaan ilmaista itseään. Idea tuli tossa pari tuntia sitten vähän puun takaa, joten farkut ei ehkä oo paras kaveri, mutta idea tulee videolta varmasti selväksi. Tyhjästä voi syntyä vaikka mitä, jos antaa sille siivet! Kannustan myös itseäni: jos ei yritä ja usko itseensä, ei voi myöskään onnistua. Olkaa hyvä. :)

https://www.youtube.com/watch?v=qjSMR6oMu1A&list=UUxWEGlhfTbwDutOfjHMrnIg

Ps. Tilasin tänne seuraavaksi luettavaksi Tuomas Kyrön kirjan Mielensäpahoittaja. Siitä tulee varmasti mainio lukuelämys.

Olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon

On aika paljon soinut tämä Ultra Bran biisi päässä täällä, kun tuomiokirkko eli Dom on joka puolella esillä. Se on Kölnin maamerkki, UNESCO:n perintökohde ja kaupungin ehdottomasti tunnetuin nähtävyys - ja tuo rahaa kaupungille, koska se vetää niin paljon turisteja.

Harvinaisen surkea kuva yhdestä tornista. Mutta googlettamalla löytyy hyviä kuvia siitä kaksitornisesta!

Sain keskiviikkona henkilökohtaisen lyhyen esittelyn Domista, kun eräs kuorolaiseni lupasi esitellä kirkkoa. Kölnin tuomiokirkko on maailman harvoja kirkkoja, jotka eivät kuulu millekään uskonnolliselle taholle, ja tämä kulttuurihistoriallinen kohde onkin tuomiokirkkoyhdistyksen http://zdv.de/de/ omistuksessa, tai oikeastaan kirkko omistaa itse itsensä. Eräs kuorolaiseni työskentelee tässä tukiyhdistyksessä, joka auttaa keräämään varoja ylläpitoon ja korjaukseen. Yhdistys omistaa käytännössä vain kivet ja maat, mutta katolinen kirkko ikään kuin vuokraa kirkon sisätiloja. Kirkossa järjestetään noin seitsemän messua päivässä kaikkien turistikäyntien lisäksi, eli rakennus on melko kovassa käytössä. Koska tuomiokirkon katolinen seurakunta tai hiippakunta tai mikälie on yksi katolisen kirkon suurimpia tai merkittävimpiä, itse paavikin on vieraillut siellä.

Tuomiokirkkoa alettiin rakentaa 1248, mutta se valmistui vasta 1880, kun eräs evankelinen tyyppi päätti perustaa sen tukiyhdistyksen, jolla rahoittaa tornien lopullinen rakentaminen ja kirkon kunnossapito. Kirkko vaurioitui jonkin verran toisen maailmansodan pommituksissa, mutta ihmeen kaupalla pysyi kuitenkin pystyssä. Köln oli muutoin 95-prosenttisesti pommitettu maan tasalle, joten on suorastaan ihme, että tuomiokirkko säilyi lähes kokonaisena. Alun perin kivet ovat olleet samaa vaaleaa sävyä, kuin esimerkiksi Notre Dame, mutta 1800-luvulla höyryjunat, teollistuminen ja ilmansaasteet aiheuttivat kiven tummumisen ja vaurioitumisen. Kiviaines on osittain niin haurasta ja heikkoa, että korjaus on todella hidasta.

Kiviseppiä tauolla työpaikallaan, joka on kirkon yhteydessä.

1970-luvulla korjattiin ajan tyyliin, ja siksi monet patsaat ovat aivan erityylisiä kuin vanhat alkuperäiset. Nykyisten säädösten mukaan pitää hankkia samaa kivilajia, mitä kirkossa on alun perin käytetty. Yliopisto tutkii kivien yhteensopivuutta ja sitä, miten tietyt kivilajit ajan saatossa kuluttavat toisiaan. Ammatti-ihmiset, siis kivisepät, lasinmaalaajat, korjaajat, arkkitehdit, tekevät arvokasta, mutta kärsivällisyyttä vaativaa työtä hiljalleen. Kierroksen aikana tuli puheeksi hyvä sanonta, mikä olennaisesti liittyy myös tuomiokirkon rakentamiseen ja sen hitaaseen aikatauluun: "Jumala loi ajan, kiireestä hän ei puhunut."

70-luvun patsaassa vasemmalla näkyy vähän pelkistetympi muotokieli: pylvään jalustassa auringonkukkia, oikealla alkuperäisiä goottilaistyylisiä, krumeluureja jalustoja. Myös kasvot ja vaatteiden laskokset ovat pelkistetympiä.

Oviaukkojen päällä on huomattava määrä erinäköisiä ihmispatsaita. Ne kuvastavat eri ammatteja ja niiden suojeluspyhimyksiä. Näille patsaille voi ryhtyä kummiksi, ihan yksityishenkilönä tai yhdistyksenä, yrityksenä, ja niiden korjaukseen tarvittavan rahasumman voi lahjoittaa yhdistykselle. Joitakin patsaita on vielä kummitta, ja "omasta" kummipatsaasta saa muistoksi pienoismallin. Sitten voi hymistellä kotonaan ajatukselle, että ikään kuin omistasi palan Kölnin tuomiokirkosta.

Ovien päällä patsaita, joiden kummiksi voi ryhtyä.

Sisällä kirkossa on lasi-ikkunoita, jotka ymmärrettiin ennen sodan syttymistä ottaa alas. Suurin osa ikkunoista on tummuneita, rikkoutuneita tai muuten vain haalistuneita, ja niiden entisöintiä voi myös rahoittaa ostamalla jonkin osa-alueen lasimaalauksista. Monet karnevaaliyhdistykset, rikkaat yksityishenkilöt tai muut tahot saattavat kerätä rahaa ja lahjoittaa summan lasimaalausikkunan korjaukseen. Samalla he saavat oman nimensä ja vaikkapa yhdistyksensä tunnusmerkin yhteen ruutuun. Koska kamerani on niin surkea, lasimaalauksista ei ole hyvää kuvaa.

Kunkin pystysarakkeen korjauksen on lahjoittanut jokin yhdistys, henkilö tai taho. Alimmassa ruudussa tahon tunnusmerkit.

Kirkossa on myös erittäin suosittu pyhiinvaelluskohde, itämaan tietäjien luut ja arkku (random!?). Lisäksi tuomiokirkon lattiassa on vanhimpia ja suurimpia parhaiten säilyneitä mosaiikkitöitä. Yksi hauska yksityiskohta oli, kun sisällä olleita keskiaikaisia soittimia soittavia patsaita oli kunnostettu, musiikkikorkeakoulun opiskelijat olivat mallintaneet soittimet ja vuosi sitten pidettyihin kunnostustyön vihkijäisiin/avajaisiin järjestäneet konsertin keskiaikamusiikista näillä soittimilla.

 

Itämaan tietäjien luiden säilytyspaikka ja sen alla tila, jonka alta kulkiessaan pyhiinvaeltajat voivat pyhittäytyä... Noinkohan sitä sitten tulee pyhäksi ja osalliseksi taivaallisesta kirkkaudesta...?

Keskiajan soittimia soittava patsas ylempänä, joku viulun esi-isä.

Kyllä, voisin sanoa, että kiviäkin ihan oikeasti kiinnostaa!!! Myöhemmin keväällä käyn kiipeämässä kirkon torniin näköalatasanteelle, ja pääsen sellaiselle vähän kattavammalle opaskierrokselle, jossa pääsee myös katolle.

Muutoin olen viettänyt ihan "tavallista" elämää, täällä alkaa pikku hiljaa arki tuntua arjelta ja ensimmäiset kolme viikkoa ovat menneet ihan hirveällä vauhdilla. Kuoro on edelleen ihan huippujuttu, tällä kertaa meillä oli torstaina vain alttoja paikalla, mutta oli itse asiassa oikein paikallaan pitää stemmikset. Maanantaina käyn tutustumassa Düsseldorfin kuoroon ja vetämässä siellä yhdet treenit.

Ihmiset suomiyhteisössä ovat todella ihania, ja olenkin viettänyt suhteellisen paljon aikaa Berriksellä. Tiistaina meillä oli karnevaaleihin liittyvää askartelua, osallistumme yhdessä alueen katolisen ja evankelisen seurakunnan kanssa karnevaalikulkueeseen 4.3. ja karnevaaleista täytyykin sitten kirjoittaa ihan oma postauksensa. Se on juttu, jota ei ymmärrä, ellei sitä koe itse. En siis tiedä vielä yhtään, mitä on luvassa, mutta kuulemma on vähän kuin yhdistäisi teekkarivapun, penkkarit ja akateemiset pöytäjuhlat ja laittaa yhdistelmän potenssiin tuhat. Köln elää karnevaaleistaan, ja se on ihan todella oma kulttuurinsa, jonka sisälle kasvamiseen saattaa mennä useampi vuosi. Me pukeudumme enkeleiksi, ja kuvissa vähän askartelutunnelmia.

Enkelin siipien leikkausosasto.

Valmiit siivet! Jihuu!

Die Finnin sind da - tässä valmistuu kangaskasseja, joihin mahtuu vähän enemmänkin karkkia heitettäväksi.

Nyt vietän vapaata viikonloppua ja ihmettelen sitä, mihin elämä voikaan heittää, jos antaa mahdollisuuden ja uskaltaa hypätä tuntemattomaan! Pusselipus!

Suomihumppaa, vaahtokarkkeja ja sotahistoriaa

Voi reissureima sentään!

Tiistai-illalla hain fillarin saksan-suomalaispariskunnalta kymmenisen kilometriä asuinalueeltani länteen. Königsdorf on kylä, jossa on ollut yli 600 vuotta aktiivista kyläyhteisötoimintaa. Sieltä pyöräilin iltapimeällä pikkusateessa kotiin ja iloitsin pyörästä.

Keskiviikkona aamupäivällä kävin tutustumassa saksalaiseen alakouluun, joka sijaitsee Berriksen lähellä. Täällä koulujärjestelmä menee niin, että Grundschule eli perus/alakoulussa on 1.-4. luokat, ja sen jälkeen mennään yhtenäiskouluun, ja siitä eteenpäin olenkin vähän pihalla järjestelmästä. Seurasin 2. luokkalaisten ilmaisutaidon/musiikintuntia erään harjoitteluaan tekevän yliopiston luokanopettajaopiskelijan kanssa. Saksalainen alakoulu oli yhden tunnin ja opettajanhuoneessa pyörähtämisen perusteella melko samankaltainen suomalaisen kanssa, mutta toisaalta en kyllä tiedä alakoulusta enää yhtään mitään lukuunottamatta musiikinopetusta, niin paha sanoa.

Sülziläisen alakoulun piha.

Iltapäivällä käytiin Anna-Maarin kanssa Kölnin vanhassa kaupungissa vähän kiertelemässä ja syömässä paikallisessa turistiraflassa. Illansuussa kävin vielä Tuulian kanssa Junkersdorfin kauppakeskuksessa ostoksilla ja kahvilla. 

Torstaina satoi ihan hulluna, mutta kävin yliopistolla pyörähtämässä ja täyttämässä jotain lomakkeita. Illan kuorotreeneissä oli jopa 9 henkeä, ja voi että, toi kuoro on niin kiva työ! Ohjelmistossa on tällä hetkellä vaan suomalaisia biisejä, mutta otetaan varmaan myös jotain saksankielisiä. Muutama kuorolainen halusi kuoron lisäksi yksityisiä äänenkäyttöön ja ilmaisuun liittyviä tunteja, joten kiva päästä ohjeistamaan niillä tiedoilla, mitä on tähän mennessä oppinut terveesti laulamisesta ja saamaan hiukan lisätienestiä.

Ystävänpäivänä skypettelin vähän Suomeen ja pyörittiin Tuulian kanssa kaupungilla, ja Tuulian avustuksella hankin muun muassa BahnKarte 25:n, eli junakortin, jolla pääse kaukojunissa 25 % halvemmalla. Opiskelijalta (suomalainen opiskelijakortti + passi) kortti maksoi 41 euroa, ja junalla matkustaminen on niin hintavaa, että kortti maksaa itsensä melko nopeasti takaisin. Hullaannuttiin molemmat ostamaan ystävänpäivän kunniaksi kiva lasipurnukka ja vaahtokarkkeja, tässä siis ensimmäinen hankkimani sisustustilpehööri. Ei, se ei ole turha, se tuottaa iloa vielä monesti. Käytiin myös kivassa kotoisassa kakkukahvilassa nimeltä TörtchenTörtchen - sieltä sai gluteentonta kakkua, mikä on erikoista täällä. Olin kovin iloinen kakusta ja kahvikupposesta! Vaikka satoi kaatamalla, ei hyvässä seurassa loppujen lopuksi haitannut! http://www.toertchentoertchen.com/

Ystävänpäivän kukkia ja uusi vaahtokarkkipytty.

Lauantaiaamulla pyykkäsin ekan kerran, alkaa tulla korvista ulos samojen vaatteiden käyttäminen, ja tekee kovasti mieli hankkia uusia vaatteita. Täällä on niin keväistä, ja olen ymmärtämättömänä pakannut melko synkkiä ja talvisia vaatteita mukaan. Aion siis lähteä sopivan hetken tullen shoppailemaan. Uudet saapikkaat löysin keskiviikkona, niistä iloitsen.

Lauantaina iltapäivällä suunnistin junalla kohti Bielefeldiä, n. 2 tunnin junamatkan päässä koilliseen Kölnistä, jossa järjestetään aina muutaman kuukauden välein paikallinen suomalainen nuortenilta. Pappi/nuoriso-ohjaaja saapui Berliinistä, ja tällä kertaa paikalla oli kaksi saksansuomalaista poikaa ja yksi tyttö. Harjoittelimme kuukauden päästä Münsterissä järjestettävää, suomalaisen yhteisön vuosikokousviikonloppua varten Afrikkalaista Gospelmessua ja suomalaisia yhteislauluja -- kyllä, Jätkän Humpat ja Satumaa-tangot tuli vedettyä oikein olan takaa kolmen tunnin treeneissä. Yksi paikallisista nuorista on bändissä basistina, ja meikä pääsee komppailemaan pianolla ja muutamaan viisuun viululla. Maailma on lisäksi todella pieni, eräs loimaalainen mies asui Bielefeldin lähellä ja heitti minut illan lopuksi takaisin asemalle, josta jatkoin Hannoveriin vielä yötä vastaan - noin tunnin junamatka Bielefeldistä - saksalaisen ystäväni Louisan luo yöksi.

Viime syksynä Jyväskylän yliopistolla vieraili porukka musiikkikasvattajia Hannoverin taidekorkeakoulusta, ja hostasin näitä viikon verran ympäri Jyväskylää. Tutustuin muutamiin tyyppeihin paremmin, ja olipa ihana nähdä täällä tuttuja kasvoja. Sunnuntaiaamulla treffasime Louin, Lean ja Joachimin kanssa brunssilla Carrots & Coffee -nimisessä luomukuppilassa, jostai sai kaiken vegaanina ja gluteenittomana! Ilo siis meille, jotka olemme erikoisruokavalioisia. Aamiaisen jälkeen käytiin vielä piipahtamassa Joachimin kämpällä ja fiilisteltiin hyvää musaa, mm. kuoro- ja a cappellamusaa, jota Saksassa on paljon tarjolla. Totesin tytöille, että olo on koko ajan vähän kuin Liisalla ihmemaassa! http://www.carrotsandcoffee.de/

Carrots & Coffee ja iloinen aamiaisseurue!

Kävimme tyttöjen kanssa tekemässä pienen City Tourin, ensin tutustumassa musakorkeakouluun, joka oli harvinaisen ruma betonipunkkeri, ja kuulemma arkkitehti oli suunnitellut sen tarkoituksella tylsäksi, jotta musiikinopiskelijat eivät saisi muita virikkeitä harjoittelun sijaan. http://www.hmtm-hannover.de/en/ Ylipäätään saksalainen arkkitehtuuri on monissa kaupungeissa pommitusten takia sekalaista, mutta Hannoverissa oli paljon kauniita julkisivuja. Kaupunki yritettiin jälleenrakentaa hyvin samanlaiseksi sodan jälkeen, mikä ehkä vaikuttaa kaupungin esteettisyyteen. Köln on monelta osin puolestaan rakennettu kiireessä, joten siellä on paljon alueita, joissa on hyvin yksinkertaisia ja tylsiä rakennuksia. 

Kiersimme katsastamassa keskustassa muutaman päänähtävyyden. Hannoverissa on puisto, jonka keskellä on suorakaiteen muotoinen suurehko Maschsee-järvi, jonka ympärillä on kiva lenkkeillä. Järven ympärillä kierrellessä tuli puhe sotahistoriasta, ja tyttöjen mukaan se on edelleen kovin arka aihe Saksassa. Monien isovanhemmat eivät pysty keskustelemaan sota-ajasta tai ylipäätään sen jälkeisistä ajoista, ja monet nuoret taas joutuvat edelleen kantamaan menneisyyttään hartioillaan. Totesimme, että on hyvä tietää, mistä on tullut, jotta ei tarvitse toistaa virheitä, joita muut ovat tehneet ennen meitä.

Mascheen vastarannalla Hannoverin raatihuone ja TV-torni.

Raatihuoneen puistoaluetta. Myyränkoloja, ahihi.

Kävimme katsastamassa raatihuoneen, jossa oli pienoismallinäyttely Hannoverin keskustasta 1600-luvulla, vuonna 1939 ennen sotia ja kaupunki pommituksen jälkeen. Vasta pienoismallia katsoessa pystyi joten kuten ymmärtämään, millaista ihmiset ovat silloin kokeneet. Lähdimme Louin kämpälle kokkailemaan ja illalla pistäydyimme paikallisessa "Popparissa", Marlene's nimisessä kuppilassa, jossa musakorkeakoulun jazz-kurssin opiskelijat vetivät kurssin loppukeikan. Oli melkoisen kotoisa olo, ihan kuin kotona Jyväskylässä. Illan aikana porukka veti muutaman instrumentaalibiisin ja laulajat kukin yhden tai kaksi soolobiisiä ja yhden yhteisen a cappella -biisin.

Paikallinen Hannoverin Poppari: Marlene's ja Jazz-workshopin keikka. 

Enter Marlene's.

Yöksi vetäydyin Lean kotiin, kolmen tytön kotoisaan solukämppään ja sain reissullani niin mahtavan täyshoidon kaikkine ruokineen ja majoituksineen, että kalliit junaliput eivät harmita enää yhtään. Takaisin sitäpaitsi tulin FlixBus -bussilla, ja vinkkinä muillekin, että bussit ovat täällä huomattavasti edullisempia kuin junat: Hannover-Köln junalla 54 euroa 25% alennuskortilla, suora bussi 19 euroa.

Rakastan nyt jo Saksaa, koska se on ikään kuin länsimaisen taide- ja korkeakulttuurin kehto ja samalla taidekulttuurien kohtaamisen kannalta hyvä paikka. Monesti historia on niin käsin kosketeltavissa, että melkein pystyy sielunsa silmin näkemään taidemusiikin säveltäjät kuljeksimassa kaduilla ottamassa inspiraatiota. Vaikka en siis itse yhtään tykkää soittaa klassista, pidän paljon sen taidehistoriallisesta olemuksesta. Rakastan myös kahvilakulttuuria ja aiemmin jo mainitsemiani pieniä butiikkeja. Tietyllä tavalla ihailen sellaista keskieurooppailaista konservatiivisuutta ja tyylikkyyttä, jota kaupukikuvassa näkee. Täällä saa siis rohkeasti olla naisellinen, mikä on oikeastaan melko vapauttavaa. Samalla alan ymmärtää oman suomalaisuuteni ja omat vahvuuteni ja rikkauteni, mitä olen saanut perintönä Suomesta ja sen sukupolvelta toiselle kulkeneesta kansanmusiikkikulttuurista.

Tästä tulee varmasti hyvä kevät.

Psst. esim. tällaisia a cappella -tyyppejä Hannoverissa. Voi, silkkaa rakkautta!

http://www.youtube.com/watch?v=fhwFEZKClrY

Arkitouhuissa

Läksin kaupungille nostamaan rahaa, ostaakseni Bahnkarten ja automaatilla tajuan kortin nostorajan olevan liian pieni... joten kip kop Starbucksiin kahville (soijalatteja kuluu...), verkkopankki auki ja muuttamaan kortin nostorajaa. Täällä siis tarvii kässhiä joka puolella. Aika monessa paikassa pystyy maksamaan kortilla, mutta käteistä kannattaa pitää mukana. Varsinkin ratikkaliput pitää ostaa automaatista kolikoilla, ja jos ei ole pikkukolikkoja, niin sitten on voi voi. Tarkastusmaksu on vissiin 40 euroa ja tarkastajia on koko ajan. Lisäksi ne on siviileissä, joten täällä ei ole mitään tsäänssiä mennä pummilla. 23 euro viikkolippu on tällä hetkellä järkevin, kun ei ole vielä opiskelijakorttia, jolla pääsee rajatta matkustamaan.

Kölner Weg.

Sain myös yläkerran naapureilta lainaksi pienen kuvaputkitelkkarin, josta kelpaa katella kaikkia saksalaisia saippuasarjoja! Parasta! En Suomessa kato oikeastaan ikinä telkkaria, nyt voisi ehkä laittaa teeveen päälle kun tulee kotiin. Tottuu kieleen nopeammin, kun kuulee sitä.

Maanantaipäivällä kiertelin ajan kanssa lähialueen kauppakeskuksessa ja yritin etsiä kenkiä, kun mun talvikengät haisee ihan hirmu pahalle (lol), koska ne on ihan liian kuumat tänne. En löytänyt kivoja, tai jos löyty ihan kivan näköiset, niin ne oli ihan karseet jalkaan. Nyt siis tallustelen tennareilla siihen asti, kunnes sopivat kengät löytyy. Iloitsin kovasti, kun löysin GLUTEENITTOMIA SUKLAAMUROJA!! JEAH! Sellaisia en oo siis koskaan syönyt aiemmin. Oli muuten hyviä. Tällaisena ruokavammaisena oon vaan niin über onnellinen että löysin niitä. Järkevän makuista paahtoleipääkin löytyi, ja paistelin sitä sitten paistinpannulla paahtimen puutteessa. Hätä keinot keksii.

Saksa, tuo ruokavammaisten taivas!

Eilisen illan mummosauna ja jumppa oli niin paras juttu! Kyseessä siis about kuuskymppisiä naisia ja minä. Jumpassa niillä oli joku valmis ysäri-CD ja sen sitten pistin päälle ja improvisoin niille kunnon perus jumppaliikkeet: lämpät, jalat, selät, vatsat, kädet ja pidettiin vielä kunnon venyttely. Huutelin suomeksi ohjeita ja yksi saksansuomalainen huuteli samat saksaksi. Opin esim, että jalka ei ole Fuß (jalkaterä) van Bein (mein murteella kinttu). Jes! Jumppailun jälkeen patistin ne vielä lattialle jumppapatjojen päälle ja improsin sellasta rentoutusmusaa pianolla ja sanoin, että nyt meette kuulkaa mielikuvitusmatkalle. Kaikki oli ihan töttöröö ja onnellisia siitä, että vedin sen koko tunnin. Kaikkea sitä... Sauna oli hyvä sauna. Tuli itekin liikuttua ja teki hyvää! Kysyivät toistekin vetäjäksi, hah. Oli kyllä niin kiva vaan istua ja kuunnella suomensaksaa, hochdeutschia ja puolansaksaa.

Yks niistä naisista oli opettaja ja rehtori, ja se kysyi, että haluanko tulla keskiviikkoaamulla seuraamaan musatunteja, joita joku ruotsalainen muusikko on tulossa järkkäämään. No mikä jottei! Ne kuulemma tekee kaikkia luovuuskasvatusjuttuja. Katsotaan, mitä siellä oikeasti on luvassa.

Täällä on paljon söpöjä pieniä butiikkeja, tykkään!!!

Tänään tiistaina taas lenkkeilin tuolla kotialueella, jossa on myös kaikkia pieniä ja söpöjä butiikkeja. Mun takapihalle tuli kissaystäviä, joita pääsette myös nyt tervehtimään. Ne tuli kurnaamaan mun terassin oven taakse, mut en of course päästänyt sisään. Ehkä ystävystyn niiden kanssa myöhemmin. Nyt meidän välissä on vielä lasi.

Kissa numero yksi. Harmaa ja totinen pörrömöllykkä.

Kissa numero kaksi. Kuvia klikkaamalla muuten saa ne suuremmaksi.

Nyt lähden hakemaan mun pyörää, jonka saan yhdeltä suomalaispariskunnalta, nostamaan käteistä ja ostamaan sen viikkokortin. Torstaina taas kuoroharkat, huomenna Anna-Maarin kanssa keskustaan ja viikonlopuksi pikku reissuun Hannoveriin!

Pitäkää huolta, palataan! :)

Relax, baby!

Köln on kaupunki, jossa riittää ihmisiä. Olen jo aiemmin maininnut, että tämä Reinin-Ruhrin alue on Saksan tiheimmin asuttua aluetta. Ihmisiä siis on valtavasti ja kaikista kansalaisuuksista. Olen tähän mennessä tutustunut lähinnä saksan-suomalaisiin, joten kieltä en ole vielä juurikaan päässyt käyttämään. Aivot kyllä pikku hiljaa tottuvat jatkuvaan ympäristöstä tulevaan kielikylpyyn, kun joka puolella näkee ja kuulee saksaa. Hassua, kun on tottunut olemaan rohkea ja juttelevainen Suomessa, niin täällä, kun ei oikein osaa sanoa mitään ja jäätää vaan, niin tulee aluksi seurattua tilanteita vierestä. Esimerkiksi eräs päivä U-bahnissa vastakkaisella penkillä istuivat maailman söpöimmät lapset, kaikesta päätellen sisko ja veli, ja vieressäni varmaankin heidän isoäitinsä. Alle kouluikäiset sisarukset höpöttelivät kaikennäköistä keskenään ja olisi kovasti tehnyt mieli jotain jutella heille, mutta tyydyin vain hymyilemään ja seuraamaan vierestä hassua "sateenvarjo kengässä" -leikkiä.

Vuokraisäntäpariskuntani kävi torstai-iltapäivällä kääntymässä tässä ja tuomassa minulle kaksi Ikean upouutta nojatuolia, ihan vaan siitä ilosta, että he halusivat tuoda ne. Käyhän tämä näin! Ihmeellistä… Pariskunnasta mies on saksalainen ja vaimo suomalainen, ja tämän jo pitkään Saksassa asuneen rouvan kanssa juttelin kaikkea maan ja taivaan väliltä sillä välin, kun puolisonsa kasasi nojatuoleja. Koska nettiyhteydet ovat täällä aikamoista sekamelskaa, lähdimme käymään yhdessä läheisessä kauppakeskuksessa ja vuokraisäntäpari hankki minulle nettitikun, jonka käytöstä maksan vuokran yhteydessä heille. Helpotti! Prepaidit ovat datasiirtomäärään nähden hullun kalliita, mutta tämä tikku on about 25 euroa / kk ja sillä pystyy dataamaan eli lataamaan 5 GB edestä kuussa, jonka jälkeen nopein nettiyhteys hidastuu… Mutta vaihtoehdoista ehkä järkevin. Kuten jo aiemmin mainitsin, täällä on todella lapsen kengissä tämä mobiiliteknologia, mutta onneksi rajaton WLAN löytyy seurakunnalta, niin voin siellä rauhassa tehdä kaikkia hommia. Kotona siis ei vissiin siis hirveästi kuunnella Spotifya tai Skypetellä. Nyyh!

Mun lähin U-Bahnpysäkki, Mohnweg.

Perjantaina käytiin Anna-Maarin ja täältä liikuntakorkeakoulusta valmistuneen Tuulian kanssa lounaalla huippukivassa keitto/salaatti/sushibaarissa. Oli hyvää ruokaa, nam nam! Porkkana-kookoskeitto maksoi jonkun 3,99 euroa + salaatti 1,90 / 100 grammaa. Unohdan aina, miten kallista Saksassa ravintoloissa on vesi. Puolen litran vesipullo toi tähän annokseen melkein kolme euroa lisää... gääh! Lisäksi kopsailtiin Anna-Maarin kotitoimistossa kuorobiisejä, sovittiin mun Düsseldorfin kuoron muutamat treenit ja jauhettiin kahvikupposen ääressä. DM:stä löytyi sadesään yllätettyä sateenvarjo ja kivan tuoksuista halpaa hoitoainetta! Kaikki ulkona syöminen, ruoka ja kauneudenhoitotuotteet ovat täällä huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Moni muu asia onkin sitten melko hintavaa, kuten jo mainitsemani mobiiliteknologia ja julkinen liikenne.

Perjantai-illalla kävin kävelemässä tällä asuinalueella. Asun siis kaupungin ydinkeskustasta länteen, ja täällä on paljon omakotitaloja ja melko varakkaan oloista aluetta kaikin puolin, ainakin autoista päätellen. Tässä ihan lähellä näytti olevan ainakin pari katolista kirkkoa, ja perjantai-illan kävelylläni törmäsin maailman söpöimpään pieneen kauppaan, joka ei kuulu mihinkään ketjuun. Ostin sieltä sellaselta juusto-naiselta paikallista juustoa, lisäksi viikunahilloa ja saksalaista punaviiniä sen kunniaksi, että mulla oli vapaa ilta ja olin ollut täällä viikon, ja että mulla on kaikki paremmin kuin hyvin, vaikka en tiedäkään oikeastaan tulevasta mitään! Söin siis viikunahillo-brie-leipää, nautin muutaman lasin viiniä ja relasin uudessa Ikean nojatuolissa kuunnellen koneelle lataamani Räsynuken Mosaiikki-levyä. Olipas muuten juuri oikea valinta relaksoitumis-mielentilaan. Kiitos Suvi Uura näistä biiseistä! Ylipäätään eilisiltana ensimmäistä kertaa koko reissun aikana oli sellanen olo, että olen KOTONA ja voin relata. Aivot narikkaan, levy pyörimään ja "Sit down!".

Muumit seinällä ja perjantai-illan herkut: viini, juusto ja viikunahillo.

Kelatkaa, oli niin luksusta keittää tänään aamukahvia himassa! Tosin suodatinpaperina käytin talouspaperia ja veden keitin kattilassa, koska mulla ei oo kuin se kannu ja suodatusosa, hahah. Ajattelin joku päivä käydä ostamassa sellaisen pressopannun, mitä käytän Suomessakin. Suodatinkahvi on yleensä aika pahaa. Anyhow, suuntasin puolilta päivin kaupungille Heta's Tila (Hetan tila) nimiseen kauneudenhoitoliikkeeseen, jossa suomalainen kauneudenhoitoalan yrittäjä Heta pitää juuri perustamaansa liiketilaa. Tutustuin Hetaan viikolla, kun hän kävi tuomassa Berrikselle mainoksia liikkeestään. Paikka oli aivan ihana, ja meillä riitti juttua! Liiketilassa on myös omissa toimipisteissään hierojia/heilpraktikereita, joten ennen kuin kroppa lopullisesti prakaa, tiedän mihin suunnata. http://hetastila.com/

Kävimme kävelemässä liiketilan lähellä alueella Neustadt/Süd, jossa kulkee Severinstraße, katu täynnä erilaisia butiikkeja ja myös vanhaa arkkitehtuuria. Kauniilla ja lämpimällä ilmalla kuulemma tuntuu, kuin olisi jossain etelämmässä. Kirkkoja on täällä todellakin joka puolella, ja ohitimme monta erilaista kirkkoa matkalla. Kävimme Denn'sin Biomarktissa, eli luomukaupassa, jossa oli melko edullista ja paljon jälleen kaikkea gluteenitonta. Saksassa Bio eli Luomu on ihan eri tavalla pinnalla kuin Suomessa, ja koska ihmiset käyttävät ja osaavat vaatia luomutuotteita, niiden hintatasokin on huomattavasti edullisempi. 

Nyt hengaan kahvikuppini ja ihan superhyvien merisuolattujen MaisWaffelnien kanssa Berriksellä ja ihmettelen Suomalaisia, jotka käyvät täällä saunassa! Kyllä, täällä on ihan oikea sauna. Seurakunta on siis samalla suomalaisten rekisteröity yhdistys, ja tiloissa järkätään kaikkea muutakin, kuin vain hengen ravintoa. Tää on vähän kuin pieni kyläyhdistys, ja tosi kotoisa sellainen. Tuli puheeksi viikolla yhden rouvan kanssa maanantain mummojumppa ja jotenkin kävi niin, että mä meen vetämään niille pianomeditaatio-jumppa-venyttelytuokion. Hah! Oikeastaan jumppaa enemmän mua itse asiassa kiinnostaa toi sauna, johon pääsen jumpan jälkeen. Mutta ties vaikka mun sisäinen mummoni innostuu toistekin siitä jumppailusta.

Täällä mää hengaan, Berriksellä.

P.S. Tää kertoo niin tästä mun onnellisesta eristäytymisestä: "Siis mitä, mitkä, olympialaiset!?" Onneks ei tarvii esittää kiinnostunutta, vaikka voisin yleisestä kohteliaisuudesta todeta, että Hyvä Suomi! Jee.

Yllätys!

I accidentally left my brain home.

Vähän pyörällä päästä on tämä tyttö, eikä ihme! Muutamassa päivässä on tapahtunut niin paljon juttuja, että TERVE.

Lauantaipäivällä sain meidän seurakunnan (Kölnin Suomalainen seurakunta) pastorilta  eli Anna-Maarilta puhelun, jossa hän kertoi kollegalleen yhtäkkiä tulleen mieleen, että onkohan "sillä suomalaisella opiskelijalla vielä asuntoa?". Se siitä lötköpötkölauantaista, lähdettiin siis katsomaan vastarempattua yksiötä Junkersdorfin alueelta, ja olipas muuten aika nappi kämppä ja näppärään hintaan! U-Bahn numero 1 kulkee about 10 minuutissa keskustaan, ja seurakunnalle menee vaihtojen kanssa suunnilleen 25 minuuttia. Avaimet, sopparit ja kaikki check. Siis sunnuntaiaamuna kiitin hostia vieraanvaraisuudesta, maksoin hostellihintaiset 30 euroa yö, sanoin heipat ja hyppäsin taksiin kaikkine romuineni.

Rakastan mun Suomi-verhoja!

Täällä oli vuokraisäntäpariskunta vastassa ja selvittämässä kaikkia käytännön juttuja. Tavaraa ei tällä hetkellä ole paljoa, mutta kaikista astioista, pyyhkeistä, sängystä, ihan kaikesta olen vain ihmeissäni ja kiitollinen! Sitten nappasin alton, Anna-Maarin kitaran, reppuni ja suunnistin kohti Berristä eli seurakunnan tiloja, jossa iltapäivän jumalanpalvelus oli tarkoitus pitää. Tilaisuus oli kiva, kaksikielinen, musiikki auf Finnisch, siis perus virsiä pianolla. Vastausmusiikiksi improsin jotain folkkia altolla ja alku- ja loppusoitoksi pianolla tapani mukaan jotain, mikä tuntui hyvältä. "Kappaleet" saivat kiitosta, oikea tunnelma siis löytyi! Vastaanotto oli muutenkin kaikin puolin lämmin ja yleisfiilis paikan päällä hyvinkin kotoisa. Kirkkokahvien jälkeen oli vielä yhdistyksen vuosikokous ja kirkkoraadin valinta. Hauska yksityiskohta näin suomalaisesta näkökulmasta on pöytään rystysillä naputtaminen hyväksynnän merkiksi. Talossa asuvat Suomi-naapurini kutsuivat maanantaina minut käymään, ja pariskunta tarjosikin minulle mitä oivallisimman (ensimmäisen lämpimän täällä ollessa!) lounaan: keitettyjä perunoita, lohta ja pinaattia. Olin niin kiitollinen, että melkein taas itkin. Päivänokosten jälkeen naapurin rouva lähti seuraksi alueen kauppakeskukseen, joka oli ihan samanlainen, kuin mikä tahansa Suomen iso ostoskeskus. DM-nimisessä butiikissa oli kaikkea erikoisruokavalioille, ja gluteenittomia Schärin tuotteita melko edulliseen hintaan. Rewestä lähti taas kassillinen ruokatarpeita jääkaappiin. Illalla piipahdin vielä muutaman U-bahnpysäkin päässä Aldissa eli hyvin samanlaisessa kaupassa kuin Lidl ostaakseni iPhoneeni prepaid-liittymän. No, kas, juuri kaikki prepaid-puhelinliittymien aloituspaketit olivat loppu, joten palasin kotiin tyhjin käsin. Täällä ollaan todella vanhanaikaisia, mitä tulee nettiin. Mokkula eli pelkkä se fyysinen nettitikku ilman liittymää maksaa 30-40 euroa riippuen siitä, miltä firmalta sen ostaa. Sen lisäksi pitää ostaa saman firman aloituspaketti ja sitten voi myöhemmin ostaa lisää aikaa yms. Suomalaiset suosittelivat tähän käyttötarkoitukseen Aldia, joten sen puhepaketteihin tutustuneena löysin seuraavaa: 300 minuuttia / tekstaria + 300 MB netti = 7,99/kk, vastaavat 600 tekstarilla ja puheminuuteilla + 400 MB netti = 12,99 euroa ja 19,99 maksaa kaikkiin liittymiin. Kun paketti menee täyteen, pitää ostaa lisää. Suomi on edistyksellinen maa!! Ensimmäisen OK:sti nukutun yön jälkeen kävin tiistaina yliopiston ulkomaisten otusten officessa moikkaamassa aivan hurjan ystävällistä ja ihanaa kaimaani Annikaa, joka totesi, että oon valkannut sekä musiikkikasvatuksen, Humanistinen tiedekunta eli Humanwissenschaftlige Fakultät, että tieteen, Filosofinen tiedekunta elikkä Philosofische Fakultät, kursseja, ja tämä Jyväskylän suoravaihto-ohjelma on pääsääntöisesti tieteelle. TROLOLOL. Mutta ei hätää, kuulemma saan myös kasvatuksen kursseja, kuhan vähän sählään niitten tiedekuntien tyyppien kanssa eka. Toinen ylläri oli, että lukukausi alkaa vasta H U H T I K U U S S A. Tai siis, lukukausi alkaa kyllä maaliskuussa, mutta kurssit ja opetus vasta huhtikuussa, jotenka mulla on tässä kaks kuukautta hyvin aikaa tehdä seurakunnan hommia, tutustua kaupunkiin, kirjottaa sitä kandia, reissata ja oih, mikä parasta: olla vaan!

Yliopiston ohi kulkeva "vihreä vyöhyke" eli puisto.

Aurinkoisen sään innoittamana kipittelin myös alueen lähikauppaan (jälleen Rewe) ja ostin itselleni tervetuliaisiksi oransseja gerberoja, jotka ensihätän pääsivät juomalasiin keittiön pöydälle. Asuinalue on aivan ihanaa omakotialuetta, jossa on paljon lapsiperheitä, ja lähin koulu ja esikoulu ovat aivan muutaman sadan metrin päässä. Koska en ole vieläkään tavoitettavissa jatkuvasti, paitsi Starbucksissa ja nyt Berriksellä, otan ilon irti kotona netittömyydestä ja keskityn olemaan.

Oma Küche ja iloiset gerberat!

Eilen oli ensimmäinen tapaaminen kuoron kanssa! Voi miten kiva juttu, oma kuoro! Katsotaan, mitä keksitään kevään aikana, mutta oli kyllä ihan mahtava olla vetäjän pakeilla ja nauttia siitä, kun ihmiset pääsevät laulamaan iästä, laulutaidosta ja kielestä riippumatta! Pääsääntöisesti lauletaan varmaan suomeksi, mutta varmaan jotain englanninkielistä gospeliakin ujutan mukaan ja toki saksankielisiäkin viisuja. Tässä istuskelen siis Berriksellä ja hoitelen asioita. Tutustun kaupunkiin pikku hiljaa ja nautin lähes aikatauluttomasta elämästä, voitan pelkojani ja jos eteen tulee vuori, kierrän tai ylitän sen, mutta en käänny takaisin.

Seuraavan postauksen tienoilla hoffentlich olen jo terve!

Tove Janssonia lainatakseni: "Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."  Kiitos Eve, Mörköavaimenperä ja tervehdys lähtivät mukaan seikkailuun! :)

Emma Salokoski - Veden alla http://www.youtube.com/watch?v=Ysz0MJcSwLY

P.S. Blogger temppuilee, joten ulkoasu on mitä on... kelvatkoot! Pus!

Terveisiä Kölnistä!

Jihuu! Täällä sitä ollaan. Tällä hetkellä köllöttelen sängylläni ja hoitelen täältä kämpältä käsin kaikkia asioita, joita pitää netin kautta hoitaa. WLAN on huikea juttu.

Torstaina 30.1. pakkasin viimeiset romut vintin häkkivarastoon, joimme luonani yöpyneen ystäväni Annan kanssa aamukahvit ja hyppäsimme Lauran kyytiin kohti Helsinki-Vantaata. ABC:n ravitsevan hernekeittolounaan turvin selvisin oikeastaan koko päivän! Annan kanssa olimme jotenkin aivovammailleet pakatessamme ja punnitessamme laukkua, sillä se oli huomattavasti yli 23 kiloa, hah. Sitten vaan muovipussiin tyttöjen mukaan takaisin Jyväskylään niitä tavaroita, mitä saa paikan päältä heti ostettua...

Sain vakuutettua SAS:in virkailijan, että otan alton käsimatkatavaroiden lisäksi, vaikka sen ei olisi muka pitänyt onnistua. Toinen viulu lähti ruumaan superteipattuna, ja maksoi 70 euroa ylimääräistä. Reilun tunnin mittainen vaihto oli Oslossa, ja heti koneesta poistuttaessa näin, kun Le Roi -tarralla varustettu matkalaukku körötteli vaihtokuljetuskärryssä. Elämän pieniä iloja.

Düsseldorfista junailin 11 euron lipulla puolisen tuntia Kölnin Hauptbahnhofille, josta nappasin taksin hostin luo, jossa olin perillä kahdeksan maissa paikallista aikaa. Väsymys oli melkoinen, ja parin banaanin ja yhden skypepuhelun jälkeen menin aika väsyneen sekavana nukkumaan.

Olotila ei ole ihan zen, vaikka huone on ihan kiva ja hostemäntä eli kämppis on mukava. Kaksi viimeistä yötä olen vain yskinyt ja räkinyt ja niistänyt ja mitä kaikkea kunnon flunssaan kuuluukaan. Huoneessa on kokolattiamatto, mikä ei ole ihan hirveän fresh juttu. Ylimääräisen imurointikierroksenkaan jälkeen ei sisäilma tuntunut parantuvan. Asunnonetsintä siis jatkuu yhä. Tänään pidän siis rokulilauantain (harvinaista) ja juon paljon inkivääriteetä. Piti mennä katsomaan fillaria läheiseltä käytettyjen pyörien torilta, mutta ulkona tulee vettä toden teolla, joten sisällä olo on ihan ok! Vertailuna kuvissa Jyväskylän viimeinen sotku ja tämänhetkinen asuinhuone.

Kämppä sijaitsee Neusser Wall -nimisellä kadulla Kölnin ydinkeskustan pohjoisosassa, ja lähin U-bahn eli metropysäkki Reichenbergerplatz on muutaman sadan metrin päässä. Perjantaina kävelin keskustaan, ja päärautatieaseman vieressä sijaitsevaa kuuluisaa Kölnin tuomiokirkkoa (Dom) ei voinut olla ihailematta keväisessä auringonpaisteessa. Talvipipo oli aivan liikaa, tänään on sateellakin +7 astetta lämmintä. Keväinen vihreys ja lumenpuute oli aluksi shokki. En tajunnut ottaa eilen kuvia, mutta niitä tulee myöhemmin.

Eilen kävin Saksan Suomalaisen seurakunnan läntisen alueen pastorin, Anna-Maarin kanssa työpaikallani, joka sijatsee keskusta-alueen eteläpuolella Klettenbergin kaupunginosassa. Anna-Maari neuvoi junalippujen ostamisessa, ja neljän matkan kertalippu U-bahnilla maksoi 10,10 euroa, mikä on mielestäni aika kallis siihen nähden, että täällä on todella paljon ihmisiä - alue on Saksan tiheimmin asuttua. Viikkolippu oli 23 euroa, ja sen kelpoisuus oli aina tasan viikko maanantaista maanantaihin (kysyn, MIKSI?), joten perjantaina ei kannattanut ostaa enää sen viikon viikkolippua. Vähän siis ollaan keskiajalla verrattuna Suomen elektronisiin matkakortteihin: lippu leimataan ihan konkreettisesti leimauslaitteessa! Söpöä!

Käteistä täällä kannattaa pitää mukana, sillä monessa paikassa voi olla hankaluuksia maksaa kortilla. Ruokakaupassa maksoin normaalisti luotolla. Lähikauppa Rewestä löytyi kivasti kaikkea ja hintataso on aavistuksen alhaisempi kuin Suomessa: luomubanaanit 1,99 e/kg, laktoositon maustamaton jogurtti 0,99 /400 gr ja laktoositon fetajuusto 1,49 e. On varmasti edullisempiakin kauppoja, mutta tämä sattui olemaan lähin, minkä löysin. Gluteenitonta ei tuossa kaupassa ollut, ja hostin mukaan kuulemma lähellä on joku ekokauppa, josta voi löytyä. Onneksi on hedelmiä, vihanneksia ja salaattia! Joka kadunkulmassa tönöttävät leipomot tuoreine sämpylöineen ja Prezeleineen aiheuttavat lievää haikeutta...

Huomenna on ensimmäinen työvuoro, Kynttilänpäivän sanajumalanpalvelus. Tässä tutustun materiaaleihin, eli suomalaisia virsiä ja toinen sävelmäsarja. Lupasin säestää Anna-Maarin kitaralla myös jonkun kipaleen. Tilaisuus on tällä kertaa seurakunnan salissa, joten saan kanttoroida pianolla. Keväästä tulee varmasti jännittävä, sillä tällaiseen ulkosuomalaiseen seurakuntatoimintaan ei ihan joka tyyppi pääse mukaan. Seurakunnan toiminnasta löytyy täältä lisätietoa: http://www.rengas.de/

Kölnin suomalaiset järjestävät joka kuun viimeisenä perjantaina tapaamisen, Kantiksen, eli varaavat pöydän jostain kivasta ravintolasta. Eilen illalla pääsin heti tutustumaan myös paikallisiin suomalaisiin, kun illallistimme Soviet Lokal -nimisessä klassikkoravintolassa ja sukelsimme neuvostohistoriaan. Alkudrinkiksi valkkasin mansikka-caipiroskan, joka oli ihan älyttömän hyvää, mutta hurjan makeaa. Eipähän tarvinnut enää jälkkäriä. Ruuaksi söin kylmää ankkaa, erikoispyynnöllä ja gluteeniton -lapulla sain gluteenittoman aterian. Annos oli alkuruoka, mutta todella iso ja täyttävä, ja maksoi 6,5 euroa. Venäläisen vodka-kulttuurin tapaan paikassa oli valikoimissa 70 erilaista vodkaa. Perus. http://www.hotelux.de/sovietlokal/fotogalerie.html

Spotifysta on aamupäivän aikana soinut erilaisia Worship Songeja, Idän Ihmeitä ja nyt soi J. Karjalainen. Menen tästä keittämään lisää inkivääriteetä ja alan tehdä hommia!

Ensi kerralla lisää kuvia. Pus!