Olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon

On aika paljon soinut tämä Ultra Bran biisi päässä täällä, kun tuomiokirkko eli Dom on joka puolella esillä. Se on Kölnin maamerkki, UNESCO:n perintökohde ja kaupungin ehdottomasti tunnetuin nähtävyys - ja tuo rahaa kaupungille, koska se vetää niin paljon turisteja.

Harvinaisen surkea kuva yhdestä tornista. Mutta googlettamalla löytyy hyviä kuvia siitä kaksitornisesta!

Sain keskiviikkona henkilökohtaisen lyhyen esittelyn Domista, kun eräs kuorolaiseni lupasi esitellä kirkkoa. Kölnin tuomiokirkko on maailman harvoja kirkkoja, jotka eivät kuulu millekään uskonnolliselle taholle, ja tämä kulttuurihistoriallinen kohde onkin tuomiokirkkoyhdistyksen http://zdv.de/de/ omistuksessa, tai oikeastaan kirkko omistaa itse itsensä. Eräs kuorolaiseni työskentelee tässä tukiyhdistyksessä, joka auttaa keräämään varoja ylläpitoon ja korjaukseen. Yhdistys omistaa käytännössä vain kivet ja maat, mutta katolinen kirkko ikään kuin vuokraa kirkon sisätiloja. Kirkossa järjestetään noin seitsemän messua päivässä kaikkien turistikäyntien lisäksi, eli rakennus on melko kovassa käytössä. Koska tuomiokirkon katolinen seurakunta tai hiippakunta tai mikälie on yksi katolisen kirkon suurimpia tai merkittävimpiä, itse paavikin on vieraillut siellä.

Tuomiokirkkoa alettiin rakentaa 1248, mutta se valmistui vasta 1880, kun eräs evankelinen tyyppi päätti perustaa sen tukiyhdistyksen, jolla rahoittaa tornien lopullinen rakentaminen ja kirkon kunnossapito. Kirkko vaurioitui jonkin verran toisen maailmansodan pommituksissa, mutta ihmeen kaupalla pysyi kuitenkin pystyssä. Köln oli muutoin 95-prosenttisesti pommitettu maan tasalle, joten on suorastaan ihme, että tuomiokirkko säilyi lähes kokonaisena. Alun perin kivet ovat olleet samaa vaaleaa sävyä, kuin esimerkiksi Notre Dame, mutta 1800-luvulla höyryjunat, teollistuminen ja ilmansaasteet aiheuttivat kiven tummumisen ja vaurioitumisen. Kiviaines on osittain niin haurasta ja heikkoa, että korjaus on todella hidasta.

Kiviseppiä tauolla työpaikallaan, joka on kirkon yhteydessä.

1970-luvulla korjattiin ajan tyyliin, ja siksi monet patsaat ovat aivan erityylisiä kuin vanhat alkuperäiset. Nykyisten säädösten mukaan pitää hankkia samaa kivilajia, mitä kirkossa on alun perin käytetty. Yliopisto tutkii kivien yhteensopivuutta ja sitä, miten tietyt kivilajit ajan saatossa kuluttavat toisiaan. Ammatti-ihmiset, siis kivisepät, lasinmaalaajat, korjaajat, arkkitehdit, tekevät arvokasta, mutta kärsivällisyyttä vaativaa työtä hiljalleen. Kierroksen aikana tuli puheeksi hyvä sanonta, mikä olennaisesti liittyy myös tuomiokirkon rakentamiseen ja sen hitaaseen aikatauluun: "Jumala loi ajan, kiireestä hän ei puhunut."

70-luvun patsaassa vasemmalla näkyy vähän pelkistetympi muotokieli: pylvään jalustassa auringonkukkia, oikealla alkuperäisiä goottilaistyylisiä, krumeluureja jalustoja. Myös kasvot ja vaatteiden laskokset ovat pelkistetympiä.

Oviaukkojen päällä on huomattava määrä erinäköisiä ihmispatsaita. Ne kuvastavat eri ammatteja ja niiden suojeluspyhimyksiä. Näille patsaille voi ryhtyä kummiksi, ihan yksityishenkilönä tai yhdistyksenä, yrityksenä, ja niiden korjaukseen tarvittavan rahasumman voi lahjoittaa yhdistykselle. Joitakin patsaita on vielä kummitta, ja "omasta" kummipatsaasta saa muistoksi pienoismallin. Sitten voi hymistellä kotonaan ajatukselle, että ikään kuin omistasi palan Kölnin tuomiokirkosta.

Ovien päällä patsaita, joiden kummiksi voi ryhtyä.

Sisällä kirkossa on lasi-ikkunoita, jotka ymmärrettiin ennen sodan syttymistä ottaa alas. Suurin osa ikkunoista on tummuneita, rikkoutuneita tai muuten vain haalistuneita, ja niiden entisöintiä voi myös rahoittaa ostamalla jonkin osa-alueen lasimaalauksista. Monet karnevaaliyhdistykset, rikkaat yksityishenkilöt tai muut tahot saattavat kerätä rahaa ja lahjoittaa summan lasimaalausikkunan korjaukseen. Samalla he saavat oman nimensä ja vaikkapa yhdistyksensä tunnusmerkin yhteen ruutuun. Koska kamerani on niin surkea, lasimaalauksista ei ole hyvää kuvaa.

Kunkin pystysarakkeen korjauksen on lahjoittanut jokin yhdistys, henkilö tai taho. Alimmassa ruudussa tahon tunnusmerkit.

Kirkossa on myös erittäin suosittu pyhiinvaelluskohde, itämaan tietäjien luut ja arkku (random!?). Lisäksi tuomiokirkon lattiassa on vanhimpia ja suurimpia parhaiten säilyneitä mosaiikkitöitä. Yksi hauska yksityiskohta oli, kun sisällä olleita keskiaikaisia soittimia soittavia patsaita oli kunnostettu, musiikkikorkeakoulun opiskelijat olivat mallintaneet soittimet ja vuosi sitten pidettyihin kunnostustyön vihkijäisiin/avajaisiin järjestäneet konsertin keskiaikamusiikista näillä soittimilla.

 

Itämaan tietäjien luiden säilytyspaikka ja sen alla tila, jonka alta kulkiessaan pyhiinvaeltajat voivat pyhittäytyä... Noinkohan sitä sitten tulee pyhäksi ja osalliseksi taivaallisesta kirkkaudesta...?

Keskiajan soittimia soittava patsas ylempänä, joku viulun esi-isä.

Kyllä, voisin sanoa, että kiviäkin ihan oikeasti kiinnostaa!!! Myöhemmin keväällä käyn kiipeämässä kirkon torniin näköalatasanteelle, ja pääsen sellaiselle vähän kattavammalle opaskierrokselle, jossa pääsee myös katolle.

Muutoin olen viettänyt ihan "tavallista" elämää, täällä alkaa pikku hiljaa arki tuntua arjelta ja ensimmäiset kolme viikkoa ovat menneet ihan hirveällä vauhdilla. Kuoro on edelleen ihan huippujuttu, tällä kertaa meillä oli torstaina vain alttoja paikalla, mutta oli itse asiassa oikein paikallaan pitää stemmikset. Maanantaina käyn tutustumassa Düsseldorfin kuoroon ja vetämässä siellä yhdet treenit.

Ihmiset suomiyhteisössä ovat todella ihania, ja olenkin viettänyt suhteellisen paljon aikaa Berriksellä. Tiistaina meillä oli karnevaaleihin liittyvää askartelua, osallistumme yhdessä alueen katolisen ja evankelisen seurakunnan kanssa karnevaalikulkueeseen 4.3. ja karnevaaleista täytyykin sitten kirjoittaa ihan oma postauksensa. Se on juttu, jota ei ymmärrä, ellei sitä koe itse. En siis tiedä vielä yhtään, mitä on luvassa, mutta kuulemma on vähän kuin yhdistäisi teekkarivapun, penkkarit ja akateemiset pöytäjuhlat ja laittaa yhdistelmän potenssiin tuhat. Köln elää karnevaaleistaan, ja se on ihan todella oma kulttuurinsa, jonka sisälle kasvamiseen saattaa mennä useampi vuosi. Me pukeudumme enkeleiksi, ja kuvissa vähän askartelutunnelmia.

Enkelin siipien leikkausosasto.

Valmiit siivet! Jihuu!

Die Finnin sind da - tässä valmistuu kangaskasseja, joihin mahtuu vähän enemmänkin karkkia heitettäväksi.

Nyt vietän vapaata viikonloppua ja ihmettelen sitä, mihin elämä voikaan heittää, jos antaa mahdollisuuden ja uskaltaa hypätä tuntemattomaan! Pusselipus!